Hyppää pääsisältöön

Porissa ei Alkon ovipumppu laulanut – jazzien juomakielto näkyi myynnissä

Porissa Alkon kassaan kilisi vähemmän euroja kuin aiempina kesinä jazzfestivaalien aikaan. Festivaalille ei saanut tänä kesänä viedä omia alkoholijuomia.

Mitä kovempi humala, sitä pahempi krapula. // Kuva: EPA / ARSHAD ARBAB

Porin jazzfestivaali vietiin läpi ensimmäisen kerran uusien alkoholikäytäntöjen saattelemana.

Kirjurinluodon konsertteihin ei saanut aiempien vuosien tapaan viedä enää omia alkoholijuomia, kun viranomaiset vaativat, että Pori Jazzia ja Järvenpään Puistobluesia kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin festivaaleja alkoholisäännösten soveltamisessa.

Tämä näkyi selkeästi Porissa Alkon myymälöissä, kertoo Yle Uutiset.

– Alkuviiikko torstaihin ja perjantaihin asti meni vielä normaalisti mutta lauantaina oli selvästi vähemmän asiakkaita kuin aiempina vuosina, kuvailee Porin keskustan Alkon myymäläpäällikkö Olli Leinonen.

Lauantai on Leinosen mukaan ollut aiemmin jazzfestivaalin aikana Alkon kiireisin päivä.

Lähteet: Yle Uutiset