Hyppää pääsisältöön

Popvirtuoosi Owen Pallett Helsinkiin

Klassisesta musiikista ammentavaa poppia säveltävä Owen Pallett soittaa joulukuussa Tavastialla.

Owen Pallett // Kuva: Owen Pallett / Facebook

Kanadalainen Owen Pallett palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Suomeen. Artisti konsertoi Tavastia-klubilla sunnuntaina 7. joulukuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 29. elokuuta.

Pallett tunnettiin ennen nimellä Final Fantasy. Artisti kuitenkin hylkäsi konsolipeliin viittaavan esiintyjänimensä vuonna 2009. Klassista musiikkia ja indiepoppia yhdistelevä Pallett julkaisi aikaisemmin tänä vuonna neljännen albuminsa In Conflict.

Queer-levyksi nimetty teos tutkii muun muassa ulkopuolisuuden tunnetta sekä seksuaalisia identiteettejä. Albumin massiivisten orkestraatioiden rinnalla kuullaan monipuolisesti luupattuja jousisoittimia, ja levyn vierailijalistalta löytyy muun muassa ambient-musiikin veteraani Brian Eno.

Pallett sävelsi musiikit Spike Jonzein ohjaamaan Oscar-ehdokaselokuvaan Her. Kanadalaisartisti on myös tehnyt jousisovituksia useille yhtyeille, kuten Arcade Fire, The National ja Pet Shop Boysiin. Pallett esiintyi edellisen kerran Suomessa vuonna 2010 Flow Festivalilla ja Tavastialla.

Owen Pallett, Tavastia 7. joulukuuta
Liput myyntiin 29. elokuuta,
Ennakkoon Tiketistä alk. 24 €, ovelta 25 EUR€