Hyppää pääsisältöön

Playstation Networkin ylösajo alkanut

Playstation-pelaajien hartaasti odottama päivä on nyt käsillä. Lähes kuukauden pois toiminnasta olleiden Playstation Networkin ja Sony Online Entertainmentin palveluita voi pian taas käyttää.

Socom 3 -peli // Kuva: Playstation

Sonyn johtajan Kazue Hirain kertoo videotervehdyksessään, että useassa vaiheessa toteutettava ylösajo on alkanut sunnuntain vastaisena yönä. Vielä tämän päivän aikana palautetaan ainakin online-moninpelit, kaverilistat ja tilinhallinta. Myös massiivimoninpelit ajetaan ylös ensi vaiheessa. Playstation Store on sekin pian käytettävissä, lupaa Hirain. Kokonaisuudessaan PSN ja SEO ovat auki toukokuun loppuun menessä.

Sony joutui sulkemaan palvelunsa huhtikuun 20. päivä tietomurron takia. Tietoja tapahtuneesta tihkui alkuu niukasti. Myöhemmin uutisoitiin, että jjopa 100 miljoonan PSN-asiakkaan toedot olisi varastettu.

- Olemme tehneet työtä kellon ympäri rakentaaksemme entistä turvallisemman palvelun ja voittaaksemme takaisin luottamuksenne, johtaja Hirain vannoo.

Hän neuvoo kaikkia asiakkaita vaihtamaan salasanansa. Lisäksi ainakin joissain maissa käyttäjille tarjotaan ilmaista ohjelmaa, joka suojaa identiteettivarkauksilta. Sekä Networkin että Entertainment Onlinen pelaajille hyvitetään menetetty peliaika.

Miten PSN:n tietoturvaa on parannettu ja missä tahdissa palvelut palautuvat? Katso video täältä.

Lähteet: Playstation.Blog