Hyppää pääsisältöön

Pasila-sarja päättyy - spin-offissa Kyösti Pöystin ääninäyttelijä vaihtuu

Animaatiosarja Pasilan vihoviimeinen osa nähdään torstaina TV2:lla 21. maaliskuuta. Ensi vuonna alkavassa Pasila 2.5. – The Spin-Offissa tutut hahmot kuitenkin jatkavat rikosten selvittämistä, mutta myös muutoksen tuulet puhaltelevat.

Pasila-hahmot Euroviisutunnelmissa -Uuden Musiikin Kilpailu -spotti

Suurimmat erot emosarjaan Pasila 2.5. – The Spin-Offissa nähdään tekijäpuolella. Sarjan alkuperäinen taustapiru Atte Järvinen poistuu kuvioista ja tilalle tulee uusi käsikirjoittajatiimi.

- Atte on palvellut ansiokkaasti sarjassa pitkän aikaa. Hän teki sarjaa sen määrän mikä oli sovittu, ja nyt tilalle tulee kirjoittajajengi, spin-offin vastaava tuottaja Olli Haikka kertoo YleX:lle.

Hahmojen äänissä kuullaan myös päivitystä. Komisario Kyösti Pöystin äänenä ei jatkossa kuulla Jani Volasta, vaan tuttisuisena poliisina jatkaa muun muassa Ice Age 4: Mannerten mullistus -animaatiossa kuultu Tero Koponen.

- Tero on ykkösluokan Pöysti, hän on imitoinut hahmoa jo vuosikausia ystävilleen, Haikka paljastaa.

Haikka ei halua kertoa sen tarkemmin mitä sarjassa on tulossa, mutta ainakin siinä tulee tapahtumaan aikasiirtymä. Lisäksi sarjan ääninäyttelijäkaarti täydentyy muun muassa Nousukausi-elokuvasta tutulla Tiina Lymillä.

- Saamme lisävoimia, minkä kautta sarjasta tulee kuohkeampi ja eläväisempi. Sarjan neljä ensimmäistä jaksoa on jo käsikirjoitettu, ja hyvältä näyttää, Haikka ilakoi.

Animaatiohahmojen ääninäyttelijöinä jatkavat vanhat tutut Kari Hietalahti, Juho Milonoff ja Mari Lehtonen.

Pasila 2.5. – The Spin-Off alkaa tammikuussa 2014. Perinteisen Pasila-sarjan vihoviimeinen osa nähdään Kakkosella torstaina 21.3. klo 20.30. Kontiovaaran juontamassa viimeisessä jaksossa nähdään sensuroituja kohtauksia, Repomiehen hautajaiset, Pöystin häät ja Routalemmen Macarena. Sarjaa on esitetty kuusi tuotantokautta.

Lähteet: YleX