Hyppää pääsisältöön

Paluu Ouluun: Sanni on YleXPopin toinen esiintyjä!

Sanni palaa YleXPopissa 31. toukokuuta tuttuun kaupunkiin Ouluun.

Sanni YleXPop-klubilla Joensuussa 15.11.2013 // Kuva: Hanne Kautto / YleX

Tiiviiseen keikkakesään valmistautuva Sanni on kiinnitetty YleXPopin esiintyjäksi. Laulaja esiintyy Oulun keskustassa järjestettävässä ilmaiskonsertissa toukokuun viimeisenä päivänä, mutta on aiemminkin viettänyt kaupungissa paljon aikaa. Sanni näytteli 70-luvun Ouluun sijoittuvan Miss Farkku-Suomi -elokuvan naispääosaa.

- Kaupungista on tullut mulle aika tärkeä paikka Miss Farkku-Suomen takia. Opettelin vähän Oulun murrettakin elokuvan takia. On kiva mennä takaisin Ouluun, Sanni kertoo.

Laulajan mukaan ohjaajalla oli jonkin verran työtä murteen hiomisessa. Sanni muistaa edelleen joitain fraaseja, mutta nyt murre on jo suurimmaksi osaksi unohtunut. YleXPop järjestetään kaupungissa samana päivänä, kun kouluissa jaetaan todistuksia ja päästetään oppilaat kesälomalle. Suvijuhlista Sannilla on jännittäviä muistoja.

- Niissä oli mun mielestä aina ihana ja jännittynyt fiilis, kun odotettiin kuka saa Hymytyttö-patsaan tai millaiset todistukset tulee käteen. Esiinnyin myös kevätjuhlissa, soitin milloin mitäkin viulua, Sanni kertoo.

YleXPopissa poppari ei todennäköisesti soita viulua, vaan luvassa on erikoiskeikka. Keikasta on tulossa spesiaali senkin vuoksi, että kyseessä on Sannin yhtyeen keikkakesän avaus.

- Olemme aika fiiliksissä keikasta. Lavalla on minä ja neljä jätkää. Hiki siinä tulee ja me vedetään kauhealla rokkausmeiningillä, Sanni sanoo.

YleX paljastaa pitkin viikkoa YleXPop-esiintyjiä Ouluun piilotettujen t-paitojen avulla. Seuraavan t-paidan sijaintikoordinaatit paljastetaan huomenna perjantaina.

Seuraa uutisia YleXPop 2014 -sivulta. Liity myös YleXPop 2014 -FB-tapahtumaan.

Lue myös:

YleXPopin ensimmäinen artisti julki – Robin täräyttää kesän käyntiin Oulussa!

T-paitoja ympäri Oulua – näin YleXPop-artistit paljastettiin!