Hyppää pääsisältöön

Palefece: Tuomo jätti minulle musiikillisen perinnön

YleX Jälki-istunnon rytmibarometrivieraaksi saapui Paleface. 

Paleface

YleX Jälki-istunnon Mitä mieltä olet Palefacen kappaleesta Snaijaa (ft. Tuomo)?saapui Paleface. Artisti julkaisee kolmannen studioalbuminsa 7. marraskuuta, joka kantaa nimeä Luova tuho

- Aiheilta ja fiiliksiltä levy tulee olemaan monipuolinen. Albumin kappaleilla lauletaan ihmissuhteista sekä otetaan myös kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Löytyy sieltä yksi kappale lapseni kyselyiästäkin. Hän on muun muassa kysynyt miksi palomiehillä on niin hienot talot, Paleface kertoo. 

Rytmibarometrissä kuultiin artistin uuden albumin kakkossinkku Snaijaa, missä mukana on soulmies Tuomo

- Ollaan vanhoja kavereita Tuomon kanssa! Hän soitti Räjähtävä nyrkki -yhtyeessä monta vuotta ja tavallaan antoi sen perinnöksi minulle. Arvostan Tuomoa laulajana sekä muusikkona. Nyt oli hieno tilanne tehdä yhteistyötä, Paleface kertoo.

Lähteet: YleX Jälki-istunto