Hyppää pääsisältöön

Pää Kii versioi uudella levyllä Eppuja

Eppu Normaalin kappaleita kuullaan muiden tulkitsemana marraskuussa julkaistavalla levyllä. Pää Kii käsittelee unohdettua klassikkoa, joka on ehtaa powerpoppia.

Pää Kii Jurassic Rock 9.8.2013 // Kuva: Maria Rautio

Suomirockin jättiläisen Eppu Normaalin kappaleista kuullaan uusia versioita marraskuussa ilmestyvällä Eput rautaa -nimisellä albumilla. Yhtyeen biisejä tulkitsevat levyllä muun muassa Kotiteollisuus (Valkoinen kupla), Paleface (Murheellisten laulujen maa) sekä Irina (Hipit rautaa). Levyn julkaisee Ratas Music.

Pää Kii -keulakuva Teemu Bergman tutustui Eppu Normaaliin lapsena radion välityksellä. Hän sanoo arvostavansa niin punkbiisejä kuin yhtyeen suuria rockhittejä. Pää Kii esittää tulevalla levyllä versionsa kappaleesta Mekin tehtiin rakkautta. Biisi ei ole Eppujen tunnetuimpia, mutta Bergman on soittanut sitä paljon dj-keikoillaan seiskatuumaiselta vinyyliltä. Bändillä oli muitakin vaihtoehtoja, mutta päätyivät valitsemaan vähemmän ilmeisen kappaleen.

- Se on hyvä powerpopbiisi. Meidän versio on lähellä alkuperäistä. Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki? Pyörä on keksitty ja nyt ajellaan vaan, Bergman linjaa.

Eput rautaa -levyn julkaisusta kertoi ensimmäisenä Soundi-lehti.

Lähteet: Yle Uutiset, Soundi