Opetusvirasto kommentoi koulujen Bieber-vapaapäivää: Vain kaupunkilegendaa

25.4.2013 klo 14:34, päivitetty klo 17:22 | Maria | Lähde: YleX | Kommentit (4)

Justin Bieber Meksikossa 2012

Huhujen mukaan monet suomalaiskoulut olisivat antaneet Bieber-faneille huomisen perjantain vapaaksi, jotta nämä pääsisivät Kaisaniemen etkoille ja Bieberin keikalle ajoissa. Helsingin kaupungin opetusvirastolle ja koulujen rehtoreille tämä tuli yllätyksenä.

Muun muassa Stara uutisoi tänään suomalaiskoulujen antaneen oppilaille vapaapäivän huomisen perjantain 26. huhtikuuta järjestettävän Justin Bieber -konsertin ja sitä edeltävän Welcome to Finland Justin Bieber -tapahtuman vuoksi. Helsingin kaupungin opetusviraston mukaan kyseessä on vain kaupunkilegenda.

- Ei ainakaan helsinkiläiset koulut ole mukana tällaisessa. Olen yllättynyt tästä. Tiedustelin asiaa myös muutamalta rehtorilta, joista kukaan ei ollut kuullutkaan tällaisesta, Helsingin kaupungin opetusviraston perusopetuslinjan suunnittelija Leila Lehto kertoo YleX:lle.

Helsingin suurimpiin peruskouluihin lukeutuva Porolahden peruskoulun rehtori Markku Keijosen koulussa ei ole vapaata Bieberiä varten anottu.

- Mielestäni ei ole perusteltua antaa Justin Bieberin takia vapaapäivää. Rehtori ei myöskään voi yksinään päättää tällaisista vapaapäivistä, vaan johtokunnan pitää hyväksyä se, Keijonen selvittää.

Fanit saaneet yksittäisiä vapautuksia koulusta

Oppilaat voivat anoa yksittäisiä vapaapäiviä huoltajansa pyynnöstä.

- Oppilaan huoltajan pitää anoa vapaapäivät kirjallisesti opettajalta. Vapaapäivä voidaan myös pitää, mutta sillion pitää tehdä tunteja sisään etukäteen, Lehto kertoo.

Lehto huomauttaa, että nuoret ovat kekseliäitä päästäkseen Bieber-päivän viettoon. Justin Bieberin suomalaisen Facebook-fanisivuston seinällä lähes parisataa Bieber-fania kommentoi koulusta vapautumista.

- Luokanvalvoja antoi vapaata, koska hän päästää omatkin lapsensa sinne, Jutta kertoo.

- Opettaja antoi vapaaksi, mutta joudun korvaamaan tunteja perjantaista eri päivinä. Mutta ei se mua haittaa, Sanna taas kommentoi.

YleX on mukana levy-yhtiö Universalin kanssa historiallisissa keikkaetkoissa. Maksuton Welcome to Finland Justin Bieber -tapahtuma Helsingin Kaisaniemen puistossa 26.4. kello 12-15. Tapahtumassa esiintyvät Robin, Mikael Gabriel, Krista Siegfrids, Jontte Valosaari ja Diandra.

Kommentointi

Kommentit (4)

Hei ei huhhuh siis onhan toi ihan ymmärrettävää et nuoret oli pois koulust bieberin takii kylhän nuoret lintsaa ihan muutenki!

>Anonyymi 28.04.2013, 00:06

Hei haloo. Ei Helsingissä TARVITA vapaata, täältä ehtii vielä koulupäivän päätteeksi hyvin keikalle. Kemistä tai Mikkelistä tuleva tarvitsee vapaapäivän.

Kysykää sieltä.

>Kressida 26.04.2013, 21:01

Kuka kertoisi meille vanhemmille? Piiperi ittekö? alkaa oleen kurkkua myöden täynnä, poliisi saa luvan alkaa hoitamaan lapset kouluun jolla ei ole lupaa sieltä pois olla.

>HarriPee 25.04.2013, 20:20

joku fb sivu --> Aligersantti Spurdo & Gumppanit aikoo pilata Justinin keikan jos 10 000 tykkää yhdestä kuvasta ja siinä kuvassa lukee :

"JOS 10 00 TYKKÄÄ TÄSTÄ NIIN MATKUSTAMME HELSINKIIN JA MENEMME PILAAMAAN BIEBERIN KEIKAN HUOMENNA 26.4 - Aligersantti Spurdo & Gumppanit "

ja yli 10 00 on tykännyt kuvasta.

>Varoitus. 25.04.2013, 20:13
Muualla Yle.fi:ssä