Hyppää pääsisältöön

One Directionille lisäkonsertti Olympiastadionille

Kovan kysynnän johdosta bändille järjestyy lisäkonsertti, joka toteutuu Olympiastadionilla sunnuntaina 28. kesäkuuta.

ONE DIRECTION

One Directonin ensimmäisen Suomen keikan liput ovat menneet kuin kuumille kiville. Suuren kysynnän vuoksi supersuositulle yhtyeelle järjestetään lisäkonsertti Helsingin Olympiastadionilla sunnuntaina 28. kesäkuuta, eli yhtyeen ensimmäisen Olympiastadionkonsertin jälkeisenä päivänä. Massiivisen show'n järjestää Live Nation ja mediayhteistyökumppanina toimii YleX.

Lisäkonsertin liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelun verkkokaupassa ja puhelinpalvelussa.

Iso-Britanniasta ja Irlannista kotoisin olevat Niall HoranZayn MalikLiam PayneHarry Styles jaLouis Tomlinson tulivat suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2010 X Factor -ohjelmasta. Alle viidessä vuodessa viisikko on muun muassa saavuttanut 94 listaykkössijaa ja myynyt yli 46 miljoonaa levyä. Bändi julkaisee neljännen, FOUR-albuminsa 17. marraskuuta. Levyn ensimmäinen single, Steal My Girl soi myös YleX:ssä.

One Direction esiintyy Helsingin Olympiastadionilla kahteen otteeseen.