Hyppää pääsisältöön

Odotettu Facebook-uudistus: Poistetut kuvat häviävät vihdoin oikeasti ja kokonaan

Uutissivusto Mashable uutisoi Facebookin kuvanpoistotoiminnon toimivan vihdoin kuten pitää.

Poistamasi nolot Facebook-kuvat eivät jää enää kummittelemaan internetin syövereihin, vaan häviävät ikuisusesti! // Kuva: Facebook

Tähän mennessä Facebookin kuvien kanssa on pitänyt olla varovainen. Jos palveluun latasi nolon kuvan, ei sen poissaanti ollutkaan niin helppoa. Vaikka kuvan poisti, jäi se kummittelemaan yhteisöpalvelun servereille. Kuvan omilla URL-tiedoilla sitä pääsi jopa pällistelemään - ja latailemaan.

- Jos kuva on sellainen, ettet sitä julkisesti esittelisi, niin kannattaako sitä nettiin sitten laittaa. Vaikkapa kuva, jossa purkki levähtää naamalle ja se sitten lähtee leviämään netissä, kun se on jonkun mielestä hauska - haluaako sitä loppuelämänsä tulla tunnetuksi Ketsuppi-Keijona?, neuvoi viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Antti Kiuru YleX:lle heinäkuussa.

Netiketin perussääntöjä onkin pitkään ollut, ettei mitään kuvaa, jonka nettiin lataa, saa luultavasti sieltä milloinkaan enää pois.

Facebook on nyt kuitenkin ryhdistäytynyt oman palvelunsa osin ja päivittänyt kuvanpoistofunktionsa: poistetut kuvat häviävät noin kolmen päivän sisällä järjestelmästä ihan oikeasti, viimeistä tavua ja pikseliä myöten.

Uudistus on internetin mittakaavassa valtava: Facebook on lukujen mukaan maailman suurin interentin kuvapalvelu.

- Päivittäin Facebookkiin ladataan 200 miljoonaa kuvaa, eli noin 6 miljardia kuussa. Yhteensä palvelussa on 90 miljardia valokuvaa. Se tarkoittaa, että olemme suurin valokuvasivusto netissä, kirjoitti eräs Facebookin valokuvapuolen insinööri Quora-keskustelupalstalle.

Mashablen uutinen perustuu sivuston Facebookin palvelimille tekemiin kuvahaku- ja URL-testeihin.

Lähteet: Mashable