Hyppää pääsisältöön

Nyt se tapahtui - operaattori blokkasi Pirate Bayn Suomessa

Käräjäoikeuden määräys pistettiin täytäntöön tänään.

Internet // Kuva: iStockphoto

Elisa Oyj on tänään pistänyt täytäntöön Pirate Bay -torrent-sivustoa koskevan eston Suomessa. Operaattorin asiakkaat eivät siis enää pääse käsiksi kenties maailman tunnetuimpaan tekijänoikeuksia loukkaavaan sivustoon. Elisan lisäksi esto koskee myös Saunalahden asiakkaita.

Estettäviä domain-osoitteita on 34 ja niihin lukeutuu mm. thepiratebay.org, suprnova.com ja piraattilahti.fi.

Helsingin käräjäoikeus määräsi Elisa Oyj:n 26.10.2011 väliaikaisesti sakon uhalla keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saattamisen yleisön saataviin Pirate Bayn kautta. Päätöksen mukaan Elisa on poistettava The Pirate Bay -palvelun käyttämät domain-nimet nimipalvelimeltaan sekä estettävä liikenne palvelun käyttämiin IP-osoitteisiin. Elisa on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä Helsingin hovioikeuteen.

Käräjäoikeuden päätös perustui Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n puolesta tekemään hakemukseen. IFPI on hakenut vastaavaa estoa myös muille teleoperaattoreille.

PÄIVITYS: Lue tuoreen verkkoiskun takana olevan hakkerin erikoishaastattelu

UUTTA: Hakkerit suuttuivat Elisan piraattiestosta - kaatoivat suomalaisen tekijänoikeusjärjestön kotisivut

Lähteet: Saunalahti