Hyppää pääsisältöön

Nyt puhuu Itella-logon suunnittelija: Riisuin itseni ideaa myydessäni

Itellan logon suunnitellut graafikko kertoo heittäytyneensä täysin logoideaansa esitellessä.

Itella palvelee myös yritysasiakkaita jatkossa Postina. // Kuva: Itella-Posti

Posti- ja logistiikkayhtiö Itella ilmoitti Posti tekee paluun – Entä muut vanhat valtionyhtiöiden nimet?ensi vuoden alusta lähtien. Itella-logon suunnitellut graafikko Ilmo Valtonen kertoo YleX:lle logon taustoista.

- Itellan logon kaksi pistettä ilmentävät lähettäjää ja vastaanottajaa. Pisteillä halusin kuvailla tiivistetysti Postin liiketoimintaa. Posti kilpailutti tuolloin suunnitelman uudesta logosta ja ilmeestä. Mukana oli suuria ulkomaisia graafisen alan toimistoja, Valtonen muistelee.

Kovassa kilpailutilanteessa suomalaisgraafikko päätti laittaa itsensä täysillä likoon.

- Ideaani esitellessä riisuuduin kesken palaverin. Halusin osoittaa läsnä olleille, lähes kahdellekymmenelle henkilölle, että jos vanhasta ei voi luopua, ei voi myöskään syntyä uudeksi, Valtonen sanoo.

Graafikko oli hankkinut käsiinsä ennen palaveria vanhan postin työasun. Sen riisuminen oli vertauskuva Feenikslinnun tarinasta. Tuhkasta uudelleen syntyessään Valtonen esitteli samalla myös vasta suunnittelemansa Postin uuden työasun.

- Kerroin läsnäolijoille Feenikslinnusta ja sillä hetkellä synnyin uudeksi Postiksi.

Valtonen esitteli uutta graafista ilmettä yhdellä ainoalla Powerpoint-kalvolla. Kalvolla oli pelkästään värit keltainen ja sininen.

- Kun Posti syntyi, sen liiketoiminnan väri oli keltainen. Uutta ilmettä tilatessaan Postille oli kuitenkin syntynyt uusi liiketoiminnan alue, joka kattoi jo silloin puolet sen toiminnasta. Tätä sähköistä puolta, logistiikkaa ja informaatiota halusin kuvata sinisellä, joka on sähkön väri. Tällä yhdellä kalvolla pystyin osoittamaan, miten Posti muuttuu. Posti muuttuu kuluttajabrändiksi ja Itella yritysten palveluksi, Valtonen kertoo.

Valtonen muistelee ensi vuoden alussa käytöstä poistuvaa graafista ilmettä hieman haikena.

- Olen urani aikana menettänyt useitakin suunnittelemiani ilmeitä, mutta on vielä suuryhtiöitä, joissa näkyy työni jälki. Totta kai olen kiinnostunut myös suunnittelemaan uuden Posti Groupin ilmeen, Valtonen toteaa.

Markkinointi & Mainonta kirjoittaa, että uuden Posti Groupin ilmeen suunnittelee N2.

Lue myös:

Posti tekee paluun – Entä muut vanhat valtionyhtiöiden nimet?

Lähteet: YleX