Hyppää pääsisältöön

Nightwishin ja Anette Olzonin tiet eroavat - tuuraajana hollantilaislaulaja

Nightwishin ja laulaja Anette Olzonin tiet eroavat.

Nightwish Ruisrockissa // Kuva: Maria Rautio

Nightwish kertoi asiasta verkkosivuillaan tiedotteessa.Tiedote on kokonaisuudessaan alla.

Vokalistin vaihto on Nightwishille jo toinen. Vuonna 2005 bändi antoi potkut keulahahmolleen Tarja Turuselle avoimella kirjeellä. Ruotsalaislaulaja Anette Olzon liittyi bändiin puolitoista vuotta myöhemmin ja hän debytoi Nighwish-laulajana vuonna 2007 ilmestyneellä Dark Passion Play -albumilla.

Nighwishin tiedote 1.10.2012

Viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi, että yhtyeen ja vokalistin tavoitteet ja päämäärät ovat ristiriitaisia. Tästä on seurannut näkemyseroja, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että emme ole kyenneet niitä korjaamaan.

Yhtyeellä ei ole aikomusta peruuttaa yhtäkään Imaginaerum World Tourin sovittua esiintymistä. Vokalistina kiertueen loppuun asti toimii hollantilainen Floor Jansen (ex-After Forever, ReVamp).

Yhtyeen motivaatio on tällä hetkellä kovempi kuin koskaan ja olemme täysin vakuuttuneita että tästä voi seurata ainoastaan hyvää kaikille osapuolille.

Olemme kiitollisia yhteisestä ajastamme ja ylpeitä kahdesta upeasta albumista ja hienoista keikoista, jotka teimme yhdessä.

Allekirjoitus: Nightwish ja Anette Olzon