Hyppää pääsisältöön

Nettisuosio on muusikon menestyksen mittari

YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen kertoo, että latauksien ja nettikuunteluiden määrä paljastavat muusikolle uuden tuotannon suosion.

Spotifyn kaltaiset palvelut saavat ihmiset maksamaan musiikista. // Kuva: EPA/Rainer Jensen

Vielä joitakin vuosia sitten muusikon suosio näkyi radiosoittojen määrässä ja levymyynnissä, mutta nykyisin suosiota mitataan myös netissä. Erilaiset internetin musiikkipalvelut ovatkin merkittäviä uusille artisteille. Yle Uutiset

- Jos listojen kärjessä keikkuu pitkään, on selvää, että biisi on suosittu. Sini Sabotagen Levikset repee -kappale on tästä hyvä esimerkki. Latauslistat ja monet muut lähteet osoittavat, että kyseessä on hitti, sanoo Tomi Saarinen.

Radiokanavatkin seuraavat uusien kappaleiden sijoituksia latauslistoilla. Saarinen mainitsee, ettei radio kuitenkaan ole jäämässä internetin erilaisten musiikkipalveluiden jalkoihin.

- Näyttää siltä, että uudet palvelut ovat tulleet radion rinnalle. Maailmalla tehdyt tutkimuksetkin osoittavat, että radiolla on edelleen iso rooli uuden musiikin esittelijänä. Toki uusia tuoreen musiikin jakajia on tullut paljon. Kokemukseni mukaan radio ei ole tässä häviäjä, koska musiikkipalvelut ovat oikeastaan vain kasvattaneet kokonaiskuuntelua, Saarinen kertoo.

Lähteet: Yle Uutiset