Hyppää pääsisältöön

Nenäpäivä-kampanja käynnistyi näyttävästi

Muun muassa Robin ja Duudsoneista tuttu Jarppi Leppälä olivat käynnistämässä tämän vuoden Nenäpäivä-kampanjaa.

Nenäpäivän Hyvän Tekijä Jarppi Leppälä

Vuosittainen Nenäpäivä järjestetään 8. marraskuuta, mutta varsinainen kampanja käynnistettiin jo 16. lokakuuta. Janne Katajan juontamassa lanseeraustilaisuudessa nähtiin muun muassa Nenäpäivän virallisen sinkun, eli Robinin Erilaiset-kappaleen musiikkivideo. Videoesityksen jälkeen Robin nousi lavalle ja Robin Nenäpäivä-kokemuksesta: Miten asiat voivat olla niin huonosti?, jonne Nenäpäivä-organisaatio oli lähettänyt popparin osana kampanjaa.

- Olen katsonut elämää ihan eri lailla sen jälkeen. Ei ole pahemmin haitannut, jos vaikka kännykän applikaatio ei toimi, Robin kertoi.

Edellä mainittujen lisäksi kampanjan lanseerauksessa paikalla olivat muun muassa Nenäpäivän viralliset Hyvän Tekijät Ella Kanninen, Paula Koivuniemi, Karim. Z. Yskowicz sekä Duudsoneista tuttu Jarppi. Lateksiasuinen Duudsoni kannusti tavallisia ihmisiä myös hassuttelemaan Nenäpäivä-kampanjan vuoksi.

- Kehotan ihmisiä uskaltamaan hauskoihin juttuihin. Voi esimerkiksi pyytää jokaiselta toimituksesta kaksi euroa ja laittaa sitten jotain hassua päälle. Tämähän on mun arkiasu, Jarppi hauskuutti yleisöä rohkea asu päällään.

Nenäpäivä-kampanjaan voi osallistua monella tavalla, esimerkiksi herkuttelemalla, hauskuuttamalla tai vaikka urheilemalla. Lue lisää tämän vuoden kampanjasta virallisilta Nenäpäivä-sivuilta.

YleX on mukana Nenäpäivän Nenäradiossa 8. marraskuuta. Vaikuta YleX:n Nenäradioon: Äänestä juontajaparit!.

LUE MYÖS:

Robin Nenäpäivä-kokemuksesta: Miten asiat voivat olla niin huonosti?

YleX Aamun Matti oli tilaisuudessa edustamassa kanavaa.
Nenäpäivän Hyvän Tekijä Janne Kataja
Nenäpäivän Hyvän Tekijä Jarppi Leppälä
Nenäpäivän Hyvän Tekijä Karim. Z. Yskovicz
Nenäpäivän Hyvän Tekijä Paula Koivuniemi
Puoli Seitsemän -ohjelman Mikko Kekäläinen näyttäytyi Nenäpäivä-kampanjan lanseerauksessa.
Street Kings -tanssiryhmä esiintyi Robinin musiikkivideon esityksen yhteydessä.
Robinin Erilaiset-kappale on virallinen Nenäpäivä-sinkku