Hyppää pääsisältöön

”Näytöstä valvotaan pimeänäkökiikareilla” – näin elokuvien salakuvaaminen estetään Suomessa

Elokuvien ennakkonäytöksiä valvotaan pimeänäkökiikareilla ja tavallisissa näytöksissä puututaan kuvaamiseen jonkin verran. Finnkinon mukaan salakuvaaminen ei kuitenkaan ole Suomessa suuri ongelma.

Kameran lin ssi // Kuva: Maria Rautio

Maanantaisen Hobitti - Odottamaton matka -elokuvan lehdistönäytöksen tiedotteessa kerrottiin, että näytöstä valvotaan pimeänäkökiikareilla. Saliin astuessani ovella myös pyydettiin näyttämään puhelin ja odotettiin kunnes olin sen saanut suljettua. Onko elokuvien kuvaaminen kännyköillä todellinen ongelma Suomessa ja miksi turvatoimet olivat näinkin tiukat?

Finnkinon edustajien mukaan elokuvien salakuvaaminen piraattikäyttöön on Suomessa erittäin harvinaista, jopa olematonta. Elokuvayhtiöt kuitenkin vaativat joidenkin elokuvien kohdalla järeämpiä turvatoimia.

- Studiot ovat hyvin huolissaan salakuvaamisesta, koska jos yksikin penkkien välistä kuvattu uusi leffa leviää verkkoon, voivat vahingot ulottua pahimmillaan kaikille markkinoille, Finnkinon myyntijohtaja Kalle Peltola selvittää.

Finnkinon Oulun Plaza-elokuvateatterin teatteripäällikkö Kari Haltun mukaan elokuvien salakuvaaminen ei ole Oulussa ollut ongelma.

- Kahdeksan vuoden aikana muistaakseni neljä kertaa on jouduttu puuttumaan elokuvien salakuvaamiseen. Poistamme tällaisen henkilön salista ja tyhjennämme kännykän, poliisiin emme ole joutuneet olemaan yhteydessä.

Pimeänäkökiikarit elokuvastudioiden määräys

Järeät välineet, kuten pimeänäkökiikarit, ovatkin elokuvayhtiöiden ja -tuottajien määrittelemä turvallisuusehto.

- Varsinkin ennen maailman ensi-iltaa esitetyt elokuvat, tänä vuonna esimerkiksi juuri Hobitissa ja uusimmassa James Bondissa, vartija valvoi näytöstä kutsuvierasyleisön joukossa tumma puku päällä. Lisäksi konehuoneen ikkunasta tarkkaillaan käyttääkö joku yleisössä vaikkapa kännykkää, Halttu kertoo.

Finnkinon projektipäällikkö Kaj Itämäen mukaan ”erityisoperaatioelokuvia”, elokuvia jotka vaativat tarkempaa vartiointia, tulee vuodessa noin 10 - 20. Elokuvat saapuvat nykyisin Suomeen usein samaan aikaan kuin muualla maailmassa, ja esimerkiksi Hobitti-elokuvan ensi-ilta oli Suomessa jopa pari päivää ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa. Tämä, sekä videokameroiden kehitys on lisännyt turvatoimien käyttöä.

- ”Ennen vanhaa”, eli vielä 90-luvun puolivälissä elokuvat tulivat Suomeen maailman ensi-iltoja myöhemmin ja kamerat olivat kömpelömpiä. Teknologian kehitys ja julkaisuaikataulut ovat lisänneet salakuvaamista 2000-luvulla, Itämäki kertoo.

Valvonta turvaa Itämäen mukaan myös katsomiselämyksen.

- Jos tallentimia käyttää, se häiritsee myös muita katsojia. Pyrimme siihen, ettei elokuvien valvontakaan häiritse, vaan vartijat ovat myös huomaamattomia.

Lähteet: YleX