Hyppää pääsisältöön

Nämä viisi vinkkiä auttavat nukkumaan, vaikka yö olisi hikinen

Käynnissä oleva viikko tulee mitä ilmeisimmin olemaan toistaiseksi vuoden lämpimin.

Olisiko aika etsiä uusi duuni? // Kuva: EPA

Ilmatieteen laitoksen mukaan koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia tukalan helleaallon todennäköisyys on 30 prosenttia keskiviikkopäivästä sunnuntaipäivään asti. Myös yölämpötilat saattavat olla trooppisia. Yö on trooppinen, kun lämpötila on yli +20 astetta.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Hannu Rintamäki, Ylen meteorologi Joonas Koskela ja Työterveyslaitoksen tutkija Jussi Virkkala antavat Yle Uutisten artikkelissa viisi vinkkiä, jotka auttavat nukkumaan, vaikka yö olisi tukala.

1. Älä stressaa ja rehki iltaisin

Reipas urheilu nostaa kehon lämpötilaa, mikä tekee nukkumisesta vaikeampaa. Helteillä kannattaa ajoittaa liikkuminen mahdollisuuksien mukaan varhaiseen aamuun ja fyysisesti kuormittavien töiden tekeminen tulisi lopettaa hyvissä ajoin ennen toivottua nukahtamisaikaa.

2. Vältä liikaa kahvia, tissuttelua ja voimakkaasti maustettuja ruokia

Helteellä kannattaa juoda runsaasti, mutta ei alkoholia ja kahvia. Varsinkin kofeiini voi vaikuttaa helteellä tehokkaammin, jos kehon nestetasapaino vaihtelee hikoilun seurauksena. Myös voimakkaasti maustetut ruoat voivat hikoiluttaa, ja siksi niitä ei kannata nauttia juuri ennen nukahtamista.

3. Pyri viilentämään huone, jossa nukut

Kun ilma on helteinen, kannattaa verhot pitää kiinni päivälläkin. Näin aurinko ei lämmitä asuntoa liikaa. Kannattaa myös huomioida, ettei jätä lämpöä tuottavia laitteita kuten tietokoneita päälle makuuhuoneeseen pitkiksi ajoiksi.

4. Älä turhaan käytä peittoa tai yöpukua

Poista peitto pussilakanan sisältä ja nuku pelkkä lakana peittona. Mikäli peittojen ja pukineiden vähentäminen ei riitä, voi myös kokeilla tyynyliinan pakastamista tai viileällä vedellä täytettyä lämpöpulloa tyynyn sisällä.

5. Käy suihkussa ennen nukkumaan menoa

Pitkä viileä suihku voi helpottavaa nukahtamista, jos sisälämpötila on kuuma. Suihkun ei kannata kuitenkaan olla liian kylmä.

Lue myös:

Tuore tutkimus paljastaa: Yöunien jatkaminen muutamalla tunnilla kannattaa

Lähteet: Yle Uutiset