Hyppää pääsisältöön

Näin haastava levyprojekti sovitetaan live-kuntoon: Koska keikkajalkaa kutittaa, niin on täytynyt miettiä sitä, mitä studiossa ei mietitty

Levyprojektin liveversiointi on työläämpää puuhaa kuin moni arvaa. Keikkalavoille suuntaava tulokasartisti Lara avaa prosessia YleX:n haastattelussa.

Lara // Kuva: Ninni

Laran tuhkimotarina – omakustanteesta soittolistalle täysin omin voiminsoololevy End Of Part One julkaistiin viime kesänä. Levyn single Teeth to Mach Our Wounds soi YleX:ssä ensin Toni Laaksosen Viikon tehona, jonka jälkeen kappale nousi soittolistalle ja kuulijat äänestivät biisin Himotuimmat-listan paalupaikalle.

Miten sovitusprosessi eroaa perinteisistä bändilevyistä tässä tapauksessa?

- Bändilevyjä äänitettäessä sovitukset on usein mietitty jo studioon mennessä ja jokainen bändin jäsen äänittää omat osuutensa. Kaikki biisit on myös sovitettu suurin piirtein samanlaiselle kokoonpanolle. Vaikka levyille tehdään yleensä kaikenlaista extraa, on bändin jäsenillä livesoittoa ajatellen jonkinlainen perussovitus hallussa heti äänitysten jälkeen.

- End of Part One taas tehtiin täysin studioprojektina miettimättä pätkääkään, miten se voitaisiin soittaa livenä ja kuka soittaisi mitäkin. Ensinnäkin, Artturi Taira soitti suurimman osan raidoista, joita siellä on melkoinen määrä. Lisäksi jopa yhden biisin eri osien välillä voi olla niin erilaisia soitinvalintoja, että livenä niitä varten tarvitsisi käytännössä 2 erilaista bändiä.

Kuinka paljon biisit muuttuvat livenä?

- Kyllä mä silti kunnianhimoisesti haen sitä, että sovitukset olisivat selvästi tunnistettavissa, vaikka se haastavaa onkin.

Miten sovitustyö nyt käytännössä menee uusiksi? Mikä on vaikeinta?

- Koska keikkajalkaa alkoi kuitenkin vähän kutitella, niin nyt on täytynyt miettiä sitä, mitä studiossa ei mietitty eli kuka soittaa ja mitä. Ja miten sen voi tehdä yhdellä bändillä ilman että kokoonpano paisuu 20-henkiseksi. Käytännössä ensin on täytynyt karsia kaikki, ei niin välttämätön pois. Sen jälkeen on mietitty, millaisia soittajia tarvitaan, että biisit ovat toteutettavissa. Multi-instrumentalismista on hyötyä ja tekniikka on otettu avuksi.

- Kaikista vaikeinta on ollut kuitenkin löytää aikaa, joka sopii kaikille. Mulla on hyviä soittajia, joilla on muitakin bändejä. Keikat ajavat heidän aikatauluissaan luonnollisesti treenien edelle, koska treeneistä ei saa palkkaa. Mulle on tärkeintä saada soittaa ammattitaitoisten ja mukavien tyyppien kanssa. Joustan mieluummin siitä, miten nopeasti homma saadaan kasaan kuin teen töitä väärien ihmisten kanssa. Mutta olisihan tämä toki helpompaa jos olis joku teini-iässä kasattu kaveriporukka jolla ei oo mitään muuta tekemistä elämässä.

Milloin suuntaatte keikoille ja millaisella porukalla?

- Nyt näyttää, että mun lisäksi lavalla tulee olemaan viisi ihmistä, joista yksi on vielä hieman etsintävaiheessa. Yllättävintä on kuitenkin ehkä rytmiryhmän vahvuus. Mulla on perinteisen rumpalin lisäksi myös teknisesti orientoitunut perkussionisti Tuomas. Ihailen suunnattomasti hänen ennakkoluulotonta tapaansa kokeilla ja hyödyntää teknologiaa. Tarvittavien palasten irrottaminen studiosessioista ja niiden siirtäminen hänen laitteistoonsa on ollut melkoinen homma. Mutta jälki on kyllä ollut sen arvoista.

- Keikoille lähdetään heti, kun setti on valmis ja meidät jonnekin otetaan. Ensi vuoden alkuun tähdätään, mikäli tämä viimeinen puuttuva soittaja nyt loksahtaa nopeasti kohdilleen. Kesällä olis tietty hirmu kiva päästä jonnekin festareille. Vaikka jonnekin YleX:n lavalle, jos kutsutte, Lara nauraa.

Lähteet: YleX