Hyppää pääsisältöön

Näin Frontside Ollie -laulaja vastaa Justin Bieber -vertaukseen

Frontside Ollie -biisillään julkisuuteen ponnahtanut 13-vuotias poppari Robin pitää Justin Bieber -vertausta ristiriitaisena.

Robin - PAREMPI RESOLUUTIO // Kuva: https://www.facebook.com/RobinVirallinen

Artisti puhuu YleX:n haastattelussa muun muassa tulevaisuuden suunnitelmistaan ja tytöistä.

Sun debyyttialbumi Koodi julkaistaan 22. helmikuuta 2012. Kuinka paljon olet ollut itse mukana sen tekemisessä? Oletko esimerkiksi sanoittanut kappaleita?

- Aika paljon olen päässyt vaikuttamaan, sillä olenhan ne itse laulanut. No joo, ja sitten tietty olen voinut vaikuttaa laulun aiheisiin ja sanoituksiin.

Mihin tähtäät artistina?

- Tähtään siihen, että voisin tulevaisuudessa itse tuottaa, säveltää ja sanoittaa kappaleita. Nuorena haluan kuitenkin vielä pysyä Suomessa ja käydä kouluni täällä, mutta esiintyminen ulkomailla kyllä kiinnostaa. Yksi unelma liittyy tähän laulamiseen siinä mielessä, että tätä saisi joskus tehdä ammatikseen.

Sua on kutsuttu jo muun muassa Suomen Justin Bieberiksi. Miltä vertaus tuntuu?

- Jotenkin ehkä vähän ristiriitaiselta, koska arvostan kyllä Justin Bieberiä muusikkona, mutta itse haluan esiintyä ja olla ihan vaan Robin, enkä Suomen Justin Bieber. En myöskään halua matkia toisten musiikkia vaan tehdä omannäköistä. Voi olla että Frontside Ollie liippaa läheltä Bieberin tyyliä, mutta levyltäni löytyy myös vähän rock-henkisempää materiaalia.

Mitä mieltä olet Bieberistä?

- Arvostan Bieberiä laulajana ja muusikkona ja hänellä on muutama biisi, mitä itsekin ihan diggaan.

Laulat Frontside Ollie -kappaleessasi tytöistä. Millaiset tytöt tekevät suhun vaikutuksen?

- Vaikutuksen tekevät tytöt, jotka suhtautuvat elämään positiivisesti, ovat iloisia ja mukavia.

Robinin Frontside Ollie soi tänään YleX Iltapäivän Rytmibarometrissä.

Lähteet: YleX