Hyppää pääsisältöön

Musta Barbaari YleX:lle: Järjestäjän mukaan pilasin urani

Musta Barbaari on saanut lauantaisesta Qstock-tempauksestaan paljon palautetta. Festarijärjestäjän mukaan temppu oli räppärin uran loppu.

YleXPop-klubi: Tavastia 26.10.2013 // Kuva: Julius Konttinen / YleX

Qstock-lauantaina Mustan Barbaarin keikalta poikkiaistiin sähköt kesken kappaleen, kun yhdysvaltalainen Megadeth aloitti settinsä festivaalin päälavalla. Räppäri suivaantui yllättävästä keskeytyksestä ja Musta Barbaari keskeytti Megadethin Qstock-keikan − heitettiin ulos festarialueeltaheilumaan ilman paitaa.

Musta Barbaari kertoo YleX:lle, että tempun motiivina oli kosto.

- Ei vaan voi keskeyttää kenenkään keikkaa noin törkeällä tavalla. Mikistä ei kuulunut mitään ja tuli pelle olo. Jos minusta halutaan tehdä pelle, vien sen roolin loppuun asti, Musta Barbaari sanoo.

Festarijärjestäjä pahoitteli räppärin mukaan keikan keskeyttämistä, mutta artistin omaa reaktiota pidettiin sopimattomana.

- Ne jotain höpisi, et miksi mä meen pilaamaan urani ja tiedänkö nyt, minkä paskamyrskyn aiheutan itselleni ja että mun ura oli nyt tässä, räppäri kertoo.

"Protskupirtelö tulee nenästä ulos naureskellessa"

Tapahtunutta on kommentoitu aggressiivisesti myös Facebookissa. Musta Barbaari pitää naurettavana sitä, että ihonväri poimitaan keskusteluun mukaan. Räppäri ihmettelee kommentoijia, jotka kirjoittavat rasistista tekstiä omalla nimellään.

- Joku oli vastannut toiselle, että otin kuvakaappauksen sun kommentista ja lähetin ne sun työnantajalle. Noin siellä sitten käy, kun lähtee vastuuttomasti kommentoimaan, Musta Barbaari sanoo.

Musta Barbaari julkaisee uutta musiikkia elokuussa, eikä sure hevipiireistä kuuluvaa negatiivista palautetta. Artisti ei usko, että Qstockiin on enää menemistä.

- Jos se meininki on tuollaista, kuka sinne haluaakaan mennä. En mä halua sinne mennä nöyryytettäväksi, räppäri sanoo.

Muokattu 28.7.2014 klo10:07: Megadeth-yhtyeen kirjoitusasu.

Lue myös:

Musta Barbaari YleX:lle: En tee rikosilmoitusta rasismikommenteista

Netissä kiertävä Megadethin vaatimuslista kummastuttaa: Emme soita, jos uimahallin sauna on päällä

Megadethin Qstock-uhkaus: Emme soita, jos VIP-teltassa tarjoillaan lohta

Musta Barbaari: Väistin kolmea vartijaa ennen kuin pääsin Megadethin lavalle

Musta Barbaari keskeytti Megadethin Qstock-keikan − heitettiin ulos festarialueelta

Lähteet: YleX