Hyppää pääsisältöön

Musiikkifestivaalit menevät metsään

Yhä useampia festivaaleja järjestetään metsän keskellä. Metsänomistajat ovat intoutuneet vuokraamaan metsäpalstojaan tapahtuma- ja festivaalikäyttöön.

Auringonpaiste luonnolla puiden lomasta // Kuva: EPA / PATRICK PLEUL

Erityisesti Etelä-Savossa metsissä järjestettävillä festivaaleilla on menossa pienimuotoinen buumi. Tänä Savon metsissä on jo järjestetty esimerkiksi Kosmos festival, Wibes-festival ja parhaillaan Mäntyharjulla käynnissä oleva MetsäFestival, Yle Uutiset kertoo.

Metsien etuna perinteiseen festarimiljööseen poikkeuksellinen visuaalisuus ja kokemuksellisuus. MetsäFestivaalilla tapahtuma-alue on ahdettu täyteen erilaisia UV-lamppuja. Yöllä sytytettävät valot muuttavat metsän lumenomaiseksi paikaksi. Vaikutelmaa korostetaan värikkäillä koristeilla.

Metsässä festivaalitapahtuman järjestäminen on myös verrattain edullista. Festivaalipaikkoja on pystytty vuokraamaan alueen metsänomistajilta.

- Mä en ole niin kallis, kun ajatellaan pienempiä tapahtumia ja palstapaikkaa, kertoo Kosmos festivalille järjestyspaikan omalta metsätontiltaan antanut Mika Tevala kertoo.

MetsäFestivaliin on myyty lippuja Japania ja Uutta-Seelantia myöten.

Lue myös:

Viina saa suomalaiset kekseliäiksi – Näin pulloja salakuljetetaan festareille

Kopelointia ja salakuvausta – festivaalikävijä voi joutua ahdistelun uhriksi

Lähteet: Yle Uutiset