Hyppää pääsisältöön

Muse Suomen-keikastaan: Melkoinen spektaakkeli luvassa lauantaina

Lauantaina 27. heinäkuuta Helsingin Olympiastadionilla esiintyvä Muse saapuu maahamme peräti yhdeksättä kertaa. Kyseessä on englantilaispoppoon ensimmäinen stadionkeikka maassamme.

Muse

Aiemmin klubeilla, festareilla ja jäähalleissa Suomessa esiintynyt Muse lupaa tuovansa huomenna lauantaina 27. heinäkuuta maahamme melkoisen spektaakkelin.

- Ihmiset muun muassa näyttelevät lavalla kohtauksia soittaessamme. Lisäksi siellä roikkuu nainen jättimäisestä puhallettavasta hehkulampusta. Kuvailisin show'ta isoksi, futuristiseksi voimalaitokseksi, joka käynnistyy show'n alkaessa, kuumenee keikan edetessä ja lopulta jäähtyy keikan lopussa, Musen rumpali Dom Howard juttelee YleX:lle.

Rumpalin mukaan käynnissä oleva kiertue on Musen uran kunnianhimoisin ja teatraalisin – vaikka Musen esityksiltä on aina ollut lupa odottaa paljon. Vaikka kyseessä onkin kunnon spektaakkeli, korostaa Howard sen olevan kuitenkin intiimi.

- Tässä on enemmän kanssakäymistä yleisön kanssa, mitä meiltä on ehkä aiemmin puuttunut. Matt ja Chris ottavat paljon kontaktia yleisöön. Suomessa vedämme myös kesän viimeisen show'n, joten siitä tulee isot bileet ja juhlimme samalla Suomen kesää.

Lue myös: Brittibändi Muse YleX:lle: Helsingin yöelämä on surrealistinen

Muse-rumpali faneistaan YleX:lle: Voisivat olla hullumpiakin

Muse YleX:lle kollegoiden kritiikistä: Spotify on kuin levykaupat ennen

Lähteet: YleX