Hyppää pääsisältöön

Mitä Cheek tekee tauollaan – 11 spekulaatiota räppärin jatkosuunnitelmista

Cheekin spektaakkelimaiset Olympiastadion-konsertit ovat ohi. Mitä räppärillä on mielessään? YleX kartoitti 11 mahdollista vaihtoehtoa.

Cheek // Kuva: Teemu Saarinen

Cheek esiintyi historiallisesti kahdella stadionkeikalla Helsingissä elokuun 22. ja 23. päivä. Tähti on ilmoittanut vetäytyvänsä tauolle ja hän jättää esiintymislavat huipulla. Lahtelaisräppäri on stadionkonserteillaan niin korkealla, ettei yksikään suomalainen sooloartisti ole sinne aiemmin yltänyt.

Cheekillä saattaa olla tyhjä olo kahden jättiläismäisen keikan jälkeen. Kun esiintyy artistina kahtena peräkkäisenä päivänä 40 000-päisen yleisön edessä, voi käydä mielessä, että tästä ei Suomessa enää voi paremmaksi panna.

Toistaiseksi Jare Tiihonen on jättänyt tulevaisuutensa taiteelliset kiemurat ja suunnitelmat auki julkisuudessa. Sen tiedämme, että stadionräppäri aikoo ainakin lomailla, ja hän on puhunut esimerkiksi ulkomaan matkoista.

Mutta onko siinä kaikki? Tässä YleX:n spekulaatiot.

Ryhtyy voittamattomaksi toimintatähdeksi

Cheek Norris // Kuva: Metro-Goldwyn-Mayer / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Vaihtaa musiikkityylin iskelmään

Jare Marjaranta // Kuva: Parlophone / Kuvankäsittely, JP Panttila

Tähtää Amerikan-markkinoille rock-yhtyeen keulakuvana

Jare Leto // Kuva: Virgin Records / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Keskittyy henkisiin arvoihin ja lähtee luostariin

Jare Krishna // Kuva: Flickr, John Coleman / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Perustaa matkatoimiston

Jareborg // Kuva: Yle / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Perustaa oman lähtöselvitysfirman – myy alihankintana Finnairille

Cheek-In // Kuva: Yle / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Tekee vallankumouksen

Cheek Guevara // Kuva: Alberto Korda / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Näyttelee seuraavassa Tähtien sodassa

Cheekbacca // Kuva: Lucasfilm Ltd. / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Ryhtyy konsultiksi ja perustaa yritysvalmennustoimiston

Jare Sarasvuo // Kuva: Yle / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Ryhtyy keikkamiksaajaksi

Soundcheek // Kuva: Yle / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila

Ryhtyy ammattikalastajaksi

Kahen kilon Cheekah // Kuva: YouTube, finpeche / Kuvankäsittely YleX, JP Panttila