Hyppää pääsisältöön

Miksi tahdotte kuolla ennen Bonoa, Ruger Hauer?

Räppipoppoo Ruger Hauerin äskettäin julkaistulla Erectus-albumilta löytyy myös Mä haluun kuolla ennen Bonoo -niminen kipale.

Ruger Hauer Uuden musiikin iltavuoron vieraana // Kuva: Maria Rautio

YouTubessa pari miljoonaa katselukertaa kerännyt, ”ug-räpin” ykkösnimi Ruger Hauer valaisi Uuden musiikin iltavuoron Venla Kokkosen haastattelussa kappaleen syntyhistoriaa.

- Oltiin keikkareissulla ja meillä oli yhteinen keikka Ruudolfin kanssa. Whitney Houston oli kuollut edellisenä päivänä ja kerroin hotellihuoneessa jonkun vitsin siitä. Rudi piti siitä kauheen saarnan mulle, miten se ei ollut yhtään hauskaa ja kuinka se on koskettanut monia ihmisiä. Tajusin siinä, että haluan kuolla ennen Bonoa, kun en jaksais kuunnella sitä U2-hehkutusta, Henri, eli Paperi T kertoo.

- Samaistuttiin siihen kaikki, että totta, kelaa jos Bono kuolis. Se ois hirveetä kuunnella, kun kaikki hehkuttaa, että se oli täydellinen, aikamme popnero, Mikko ja Tommi, eli Pyhimys ja Tommishock komppaavat perässä.

Yhtyeen odotettu kakkosalbumi Erectus ilmestyi viime perjantaina. Venla Kokkonen uskoi, että albumia on ainakin räppipiireissä odotettu ”muna kovana”. Kolmikko kiistää miettineensä kaksimielisyyksiä kakkosalbumiaan nimetessään.

- Siis se nimi ei oikeesti viittaa mitenkään tommoseen, kaikki on vaan ottanu sen silleen. Sehän tarkottaa syntyä ja uutta aikaa ja nousua. Onhan ihmisellä erektio, mutta kyllä moni muukin erektoituu. Me ei olla niin lapsellisia, että oltais ees ajateltu, että se viittais siihen. Se on ihan kuulijan päässä, bändi virnuilee.

Kuuntele alta miten Uuden musiikin iltavuoron haastattelu sykki!

Lähteet: Uuden musiikin iltavuoro