Hyppää pääsisältöön

Metallimusiikki voi pilata elämän väittää tuore tutkimus

Melbournen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan metallimusiikki aiheuttaa nuorille muun muassa masennusta.

YleX Logo

Kyllä, luit oikein TUOREEN tutkimuksen mukaan.

- Yleensä nuoret kuuntelevat musiikkia positiivisella tavalla eli nostaakseen fiilistä ja saadakseen energiaa. Poikkeuksena ovat masennukseen taipuvaiset nuoret, jotka kuuntelevat metallimusiikkia, tutkija Katrina McFerran väittää.

McFerran antaa esimerkin metallipäiden kuuntelutottumuksista.

- Jotkut kuuntelevat metallibiisejä uudelleen ja uudelleen, eivätkä he kuuntele mitään muuta. He käyttävät musiikkia paetakseen todellisuudesta, tutkija selittää.

- Jos tällainen käytös jatkuu, se voi ajan myötä johtaa jopa itsemurha-aikeisiin, McFerran varoittaa.

Lähteet: Metal Hammer