Hyppää pääsisältöön

Manaajakirjailija Ylelle: Elokuvissa nähty demonien häätäminen on totta – siihen voi kuolla

Onko manaaminen sinulle tuttua vain kauhuelokuvista? Aiheesta kirjan kääntänyt kertoo, että demonien vallassa oleva voi osata kieliä, joita hän ei ole edes opiskellut.

Manaaja-elokuva vuodelta 1973. // Kuva: Warner Bros.

Demonien ajaminen pois ihmisruumiista kuulostaa kauhuelokuvan kohtaukselta, mutta se onkin täysin totta suomalaisen, manaamisesta kirjoittaneen Sakari Vainikan mukaan.

Aihe on tullut populaarikulttuurin kautta tutuksi ainakin kaikille vuoden 1973 klassikkoelokuva Manaajan nähneille. Siinä pienen tytön ruumis muun muassa leijuu, huutaa törkeyksiä sekä siirtelee esineitä koskematta niihin.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut filosofian tohtori ja entinen pappi, Sakari Vainikka kertoo, että elokuvakohtauksen taustalla on tosi tapahtuma.

- Joka on tosin häivytetty siitä Hollywood-elokuvasta. Tämä henkilö, joka on riivauksen alaisena, on nuori tyttö, mutta alkuperäisessä tapahtumassa kyse on nuoresta pojasta, Vainikka sanoo aamu-tv:lle.

Manaaja-elokuva näyttää kuitenkin italialaisen papin ja eksorkisti Gabriele Amorthin mukaan hyvin sen, mistä manaamisessa on kyse. Vain elokuvan tehosteet ovat liioiteltuja.

"Ihminen saattaa ymmärtää outoja kieliä"

Filosofian tohtori Sakari Vainikka on suomentanut aiheeseen liittyvän kirjan nimeltään Kysymyksiä eksorkistille. Alkuperäisteos on tunnetun manaajan, espanjalaisen papin tekemä.

Kirjassa kerrotaan, että arkijärjellä ja psykiatrialla ei pystytä selittämään milloin ihminen on riivattu tai mielisairas.

- Ihminen saattaa ymmärtää kieliä, joita ei ole opiskellut päivääkään. Hän voi osata kieliä, joita kukaan ei oikeastaan enää kunnolla ymmärrä, esimerkiksi muinaista arameaa. Jotkut eksorkistit käyttävät Jeesuksen omaa kieltä näissä rituaaleissa, vainikka kertoo esimerkkinä.

"Demonien häätäminen voi johtaa kuolemaan"

Joskus demonien karkottamiseen tarvitaan kymmeniä manausrituaaleja. Demoni käsketään pois. Rituaalissa luetaan rukouksen ja raamatun kohtien yhdistelmiä latinan kielellä tai millä tahansa kielellä.

- Rituaalin aikana demoni kokee sellaista ahdistusta, että on pakko ikään kuin pakko lähteä. Kuin istuisi liian kuumassa saunassa. On erilaisia demoneja. Jotkut ovat niin vahvoja, että pysyvät, eivätkä suostu tottelemaan sitä manausta, Vainikka sanoo.

Kun demoni lähtee, seuraa täydellinen vapautuminen Vainikan mukaan. Aina rituaali ei onnistu ja Vainikka tietää, että ihmisiä on kuollut, kun demonia ei ole saatu pois.

Lue myös Yle Uutisten juttu, josta selviää, että Euroopassa toimii 200 katolisen papin manaajayhdistys.