Hyppää pääsisältöön

Luonnonvalo, rohkea rajaus ja riittävästi aikaa – Näin onnistut juhlakuvissa

Valokuvaaja Sonja Hagström antaa vinkkejä, joilla ylioppilasjuhlat taltioituvat onnistuneesti.

kamera- kuvituskuva // Kuva: EPA/OLIVER BERG

Kesän juhlien valokuvaamista kannattaa miettiä jo ennen juhlatilan somistusta. Yle Uutiset kokosi kokkolalaisen valokuvaajan Sonja Hagströmin helpot ja käytännölliset vinkkejä juhlakuvaukseeen.

Hagström painottaa, että luonnonvalossa syntyvät parhaat juhlaotokset. Kirkkaimpaan auringonpaisteeseen ei juhlakansaa kuitenkaan kannata johdattaa.

- Jos on kirkas auringonpaiste, silloin mennään varjoon. Aamupäivä tai myöhäinen iltapäivä ovat parhaita hetkiä kuvauksen kannalta. Keskipäivä kesällä on vaikea, koska aurinko on niin korkealla, silloin on suuri ylivalottumisen vaara.

Sisällä kuvattaessa kannattaa puolestaan huoneeseen päästää mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Tärkeimmät kuvauspaikat yhteiskuville on syytä miettiä etukäteen.

- Ylimääräiset roinat kannattaa siivota pois taustalta, jotka voisivat häiritä kuvassa myöhemmin. Selkeät väritykset toimivat parhaiten, sisällä sohva on esimerkiksi usein hyvä. Ulkona vieraat kannattaa esimerkiksi johdattaa puun alle, Hagström sanoo.

Hagström suosii kuvien rohkeaa rajaamista. Rajauksessa on huomioitava, ettei kuvan reunoilta pilkota ylimääräistä kuten hiekkalaatikon reunusta tai pihakeinun tolppaa. Jos taustalla on kaunis omenapuu, silloin kuva voi olla avonaisempi.

Yhteiskuville riittävästi aikaa

- Yhteiskuvat ovat kaikille tärkeitä, mutta ne jäävät usein viimeiseksi. Itse patistan juhlavieraat yhteiskuviin aikaisessa vaiheessa, että ne eivät unohdu eikä tarvitse kiireellä miettiä, keitä halutaan millaiseen kuvaan, Hagström kertoo.

Kuvaustilanteesta kannattaa tehdä rento. Hagström pyrkii tutustumaan kuvattaviin ja viettämään heidän kanssaan aikaa ennen kameraan tarttumista.

- Välillä näytän heille kuvia, että jännittäjätkin huomaavat, ettei se ei ole niin vaarallista.

Juhlat kannattaa taltioida valokuvin mahdollisimman laajasti. Juhlapöytä, tilannekuvia keittiöstä, juhlijoita yhdessä ja erikseen. Hagströmin mukaan myös lemmikkieläimet kannattaa ottaa kuviin mukaan.

- Ei ole mitään, mitä ei voisi kuvata, mielikuvitus on rajaton. Kuvat ovat tärkeitä muistoja tärkeistä päivistä.

**Lue lisää Yle Uutisten sivuilta.

Lue myös:
**

Anne Kukkohovi: Korkeat korot eivät ole seinäkukkasia varten

Lähteet: Yle Uutiset