Hyppää pääsisältöön

Lisää metallimusiikin huippunimiä Jurassic Rockiin

Mikkelissä elokuussa järjestettävän Jurassic Rockin viimeisimmät artistikiinnitykset ovat Killswitch Engage sekä Amaranthe.

Killswitch Engage

Mikkelin Visulahdessa elokuussa järjestettävän Jurassic Rockin lauantain kattaus on vahvistunut yhdysvaltalaisella metalcore-bändi Killswitch Engagella. Sunnuntaina melodista metallia diggaavia ilahduttamaan saapuu ruotsalais-tanskalainen Amaranthe.

Miljoonia levyjä myyneen Killswitch Engagen ura on tällä hetkellä mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä bändin alkuperäinen vokalisti Jesse Leach on palannut Killswitch Engegen riveihin. Uudistuneen kokoonpanon ajankohtainen albumi Disarm The Descent ilmestyi huhtikuun alussa. Yhtye soittaa Jurassicissa ensimmäisen festivaalikeikkansa Suomessa viiteen vuoteen. Edellisen kerran yhtye nähtiin Suomessa huhtikuun 16. päivä.

Maaliskuussa julkaistulla The Nexus-kakkosalbumillaan Suomen virallisen listan neljännelle sijalle noussut Amaranthe on Pohjoismaiden puhutuimpia uusia raskaan musiikin yhtyeitä. Monimuotoisia musiikkigenrejä sekoitteleva yhtye on nähty aikaisemmin esimerkiksi Stratovariuksen Euroopan-rundin kiertuekaverina.

Jurassic Rock -festivaali järjestetään Mikkelin Visulahdessa 9.-11.8.2013. Festivaalin viimeiset artistit julkaistaan loppukevään aikana.

Jurassic Rockin tähän mennessä varmistuneet artistit

Perjantai 9.8.2013: De La Soul (USA), PMMP, Disco Ensemble, Ruudolf & Karri Koira, JVG, Pää kii

Lauantai 10.8.2013: Devin Townsend Project (CAN), Killswitch Engage (USA), Stam1na, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & DJ Leimasin, Heavyweight DJs, Bloodred Hourglass, Makrofagi

Sunnuntai 11.8.2013: System Of A Down (USA), Amaranthe (SWE), Frank Turner (UK), Eläkeläiset

Lippujen ennakkomyynti Tiketissä, Lippupisteessä ja Selmussa.

Lähteet: Jurassic Rock