Lipunmyynti ennakoi suomalaiselle natsi-elokuvalle suursuosiota Berliinin elokuvajuhlilla
Iron Skyllä menee lujaa, päätellen ennakkolippujen kysynnästä.
Scifi-komedia kuusta tulevista natseista on valloittamassa saksalaisyleisön jo ennen ensimmäistä esitystään. Sen ensi-ilta on myynyt Berliinin elokuvajuhlilla, Berlinalessa, toiseksi eniten ennakkolippuja heti, kun lipunmyynti tänään käynnistyi. Sen edelle myynnissä ehti vain Bollywood-tähti Shah Rukh Khanin leffa Don - The King is Back. Se myytiin loppuun minuuteissa, kun kolme päivää ja yötä jonottanut fanilauma lunasti liput itselleen.
Juhlilla on paljon elokuvatarjontaa ja laadukkaita ensi-iltoja moneen lähtöön. Mielenkiintoinen debyytti nähdään, kun Angelina Jolie paljastaa ensimmäisen ohjaamansa elokuvan, The Land of Blood and Honeyn, joka sijoittuu Jugoslavian sisällissodan tapahtumiin.
Punaisella matolla kuultaneen myös hysteeristä kiljuntaa, sillä Robert Pattinsonin odotetaan saapuvan Berlinaleen esittelemään tulevaa elokuvaansa, jossa hän näyttelee Pariisissa keikaroivaa naistennielijää.
Berlinale alkaa helmikuun 19. päivä ja se on yksi maailman isoimmista elokuvafestivaaleista Cannesin ja Sundancen ohella.





















![Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE] Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe [KUUNTELE]](http://ylex.yle.fi/sites/ylex.yle.fi/files/imagecache/footer_viikon_albumi/images/Heli_Kajo_Elamasi_Suloisin_Virhe_FINAL_0.jpg)
Kommentointi