Hyppää pääsisältöön

Lihatiloille soluttautunut: Menkää itse katsomaan ja päättäkää sitten

Tuotantoeläinten oikeuksia ajava Eveliina Lundqvist kehottaa lihansyöjiä ottamaan selvää, missä oloissa heidän ruokansa tehdään. Lundqvist ihmettelee, miten joku voi silpoa pienen porsaan kiveksiä ilman tunnontuskia.

Liharuokaa tuottaville eläintiloille soluttaunut Eveliina Lundqvist on julkaissut näkemistään tuotantoelämistä kirjan, joka on monelle vaikea pala niellä. Salainen päiväkirja eläintiloilta -niminen teos syntyi työharjoittelun ohessa, kun Lundqvist suoritti opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Maatalous- ja metsätieteen maisteri sanoo, että lihansyöjien kannattaisi itse käydä toteamassa ruoantuotannon tilanne.

- Toivon, että he menisivät katsomaan kastraation tekemistä tai sitä, kun vasikka nupotetaan ilman kivunlievitystä. Vasikka saa siinä kolmannen asteen palovamman, Eveliina Lundqvist sanoo YleX:lle.

Eläinten oikeuksia puolustava Lundqvist uskoo, että tällaisten tapausten todistaminen olisi hyvä pohja, kun miettii omia kulutusvalintojaan ja sitä hyväksyykö tehotuotannon toimintatavat.

Hänen silmiä avaava työharjoittelunsa liittyi eläintenhoitajakoulun opintoihin.

- Olisin voinut valita iisimpiäkin paikkoja, kuten eläinlääkäriklinikoita, mutta halusin nähdä totuuden. Halusin nähdä, mitä oikeasti tapahtuu tuotantotilan arjessa.

Eläinten potkiminen pakollista

Jotkut ovat arvostelleet kirjan tekijää siitä, että hän on soluttautunut tiloille kertomatta aikeistaan. Lundqvist ei tunne moraalista ongelmaa sen suhteen, että hän on kirjoittanut salaa kokemuksiaan muistiin työpäivien päätteeksi. Sisäinen eettinen kamppailu liittyi aivan muuhun.

- Sikalassa tuntui, että sitä työtä ei voi tehdä potkimatta tai hakkaamatta sikoja. Moraalista kamppailua aiheuttu myös se, kun joutui saattamaan lampaita teurasautoon.

Hän kertoo nähneensä harvoilla tiloilla minkäänlaista kunnioitusta eläimiä kohtaan. Ne nähtiin massana, joka tuottaa rahaa kasvettuaan tarpeeksi isoksi.

- Siitä lukeminen on kuitenkin eri asia kuin nähdä itse kuinka joku pystyy silpomaan pienen porsaan kiveksiä päivästä toiseen ilman tunnontuskia ja sitten kuulee vielä niiden porsaiden kiljumisen.

Kuuntele alta koko haastattelu.

Lähteet: YleX Etusivu