Hyppää pääsisältöön

Legendaarinen ilmaiskonsertti vaihtaa paikkaa - YleXPop tänä vuonna Tampereella!

YleXPop järjestetään Tampereen Keskustorilla lauantaina 2. kesäkuuta. Tapahtuman ensimmäinen artistikiinnitys on Pariisin Kevät.

YleXPop yleisö 2 // Kuva: YleX

YleXPop on avannut jo yhdeksän kertaa Helsingin konserttikesän - ensin Kaisaniemessä ja sen jälkeen Lasipalatsin aukiolla. Tänä vuonna tapahtuma kuitenkin järjestetään Tampereella. Tampereella järjestettävän YleXPopin avauskeikan soittaa Pariisin Kevät, joka julkaisi helmikuussa kolmannen albuminsa, Kaikki on satua.

YleXPopin juontajat, YleX Aamun Matti ja Ile, johdattavat ensimmäistä kertaa kaikki Tampereen Keskustorille juhlimaan alkavaa kesää ja koulujen päättymistä yhdessä Suomen eturivin bändien kanssa. Muut esiintyjät julkistetaan myöhemmin.

- Jatkossa YleX kiertää entistä laajemmin ja entistä vahvemmin ympäri Suomea. Pohdimme myös ”lippulaivamme” eli YleXPopin järjestämistä muualla kuin Helsingissä. Tampere valikoitui nopeasti hyväksi vaihtoehdoksi kulkuyhteyksien ja laajan yleisöpohjan takia. Tampere on hyvä kaupunki YleXPopille myös siksi, että Yle TV2 ja Yle Live toimivat tiiviissä yhteistyössä YleX:n kanssa. YleXPopin siirtymistä Pirkanmaalle auttoi paljon myös Tampereen kaupungin erittäin hyvä ja yhteistyöhaluinen asenne, YleX:n ohjelmapäällikkö Jyri Kataja-Rahko valottaa.

Tampereen Keskustorille odotetaan poliisin arvion mukaan jopa 10 000 ihmistä. Ja kyllä siellä tämän vuoden Kesäkumibiisikin kuullaan. 

YleXPop starttaa konserttikesän nyt siis Tampereen Keskustorilla lauantaina 2. kesäkuuta kello 15 alkaen. Tunnelmia tapahtumasta kuullaan radiosta suorana lähetyksenä pitkin päivää, lisäksi suoraa nettilähetystä voi seurata YleX Areenasta. Keikat nähdään myös television puolelta osana TV2:n Yle Live -ohjelmaa klo 14 & klo 21.

Lähteet: YleX