Hyppää pääsisältöön

Lauri Ylösen soolotuotanto on muuttanut The Rasmusta

Bändi palaa spontaaniin kitaran surinaan.

The Rasmus

Lauri Ylönen ja rumpali Aki Hakala saivat tänään palautetta YleX:n kuuntelijoilta suorassa lähetyksessä, kun heidän I'm a Mess -biisinsä oli Rytmibarometrissä. Studioon tulvi hehkutuskommentteja ulkomaita myöden. Yhdessä meksikolaisfani kysyi bändin uuden levyn suunnasta.

Minulla on kysymys Laurille: uskotko, että soolotuotantosi on jollain tavalla vaikuttanut tähän tulevaan albumiin?

- Uskon. Se on vaikuttanut sillä tavalla, että teemme enemmän kappaleita hetken mielijohteessa treenikämpällä kitaroiden suristessa.
Soolomateriaali syntyi enemmän laptopilla yksin. Sen takia siitä tuli staattisempaa ja tikittävää, konemaailmaan nojallaan olevaa.

Muutenkin synkemmissä vesissä vedelleen bändin tekeminen kuulostaa saaneen nyt uutta energiaa.

- Nyt haetaan inspiraatio vanhasta luolasta (treenikämpältä) Nosturilta. Siinä samassa tilassa on tehty F-F-F-Falling ja In the Shadows.

Uusi levy on tehty omakustanteena, mutta täysin ilman ulkopuolista apua ei selvitä. Rumpali Aki Hakala kertoo, että poppari ei ehdi kaikkialle ja Universal-levy-yhtiö vie uutta Rasmusta eteenpäin.

- Hyvä, että on ihmisiä, jotka on oman alansa huippuja. Hommat ei toimi, jos kaikki jää meidän vastuulle. Jos mun pitäs ruveta miettiin jotain levynjakelua, niin jäisi levyt jakamatta.

I'm a Mess -biisi sai erään kuuntelijan herkuttelemaan ruokavertauksin.

Rasmuksen uutta biisiä voisi verrata hernekeittopurkkiin. Vaikka sen avaisi neljän vuoden päästä, se on täynnä hernekeittoa - toisaalta neljän vuoden päästä se pierettää samalla lailla, eikä yllätä ollenkaan.

Lauri oli perillä kommentoijan ajatuksenjuoksusta.

- Tässä selvästi unohdetaan, että hernekeittoon liittyy pannukakku omenahillolla - ja se on kova juttu!