Hyppää pääsisältöön

Lauri Ylönen julkaisee albuminsa Amandana: Omalla nimellä julkaiseminen tuntuu oudolta

Laurin ensimmäiseltä sooloalbumilta tutuksi tullut häröilevä Amanda-robotti on vallannut isomman roolin Laurin levyprojektissa ja tuleva albumi kantaa nyt nimeä Amanda.

The Rasmus / Lauri Ylönen // Kuva: Tomi Mikola

Lauri Ylönen julkaisee toisen sooloalbuminsa Amanda-nimellä. Uusi sinkku My Favorite Drug julkaistaan perjantaina 31.5.

Amandan albumi julkaistaan vuoden 2014 alussa. Ensimmäinen sinkku levyltä on ollut maaliskuussa julkaistu She´s a Bomb, joka on Lauri Ylönen strippaa naisena rajulla musavideolla - katso.

- Tulevaa levyä tehdessä moni asia on muuttunut radikaalisti viime levyyn verrattuna ja omalla nimellä julkaiseminen tuntuu oudolta ajatukselta. Amandasta tulee tähti ja minusta takarivin soittaja, Lauri kertoo.

Lauri Ylönen nähdään ensi syksynä Idols-tuomarit julkaistiin - mukana The Rasmuksen Lauri.