Hyppää pääsisältöön

Lambertin lämppäri Jannika B: Sauli kertoi, että Adam luukutti mun levyä

Supertähti Adam Lambert esiintyi tänään perjantaina Helsingin Hartwall Areenalla.

Jannika B YleX Iltapäivän vieraana // Kuva: Timo Launonen

Jannika B lämmitti lavan Helsingin Hartwall Areenalla perjantaina 22. maaliskuuta Adam Lambertille. Laulajatar ehti tavata Lambertin vain hyvin lyhyesti.

- Näin Adamin, mutta hänellä oli oma tsekki siinä ja kun mun keikka alkoi, niin hänellä oli fanitapaaminen. Ohimennen vaan moikkailtiin, kaunotar kertoo YleX:lle.

Jannika B:n ja Adam Lambertin yhtyeet ehtivät tehdä hieman lähempää tuttavuutta.

- Täytyy sanoa, että Adamin bändi oli ihan huikea. Ne tuli moikkaamaan ja kättelemään mun bändiä ja oli hirveän hyväntuulisia. Niillä on varmaan aivan huikea ryhmähenki. Tuli itsellekin sellainen hyvä olo, ettei ollut sellaista fiilistä, että oltaisiin jotenkin ylimääräisiä ja tiellä, Jannika B kehuu.

Poptulokas ehti vaihtaa kuulumisia myös Adam Lambertin suomalaisen poikaystävän Sauli Koskisen kanssa, kun he seurasivat Adamin keikkaa yhdessä lavan sivusta.

- Kiittelin Saulin kautta Adamia siitä, että saatiin mahdollisuus tulla lämppäriksi. Sauli kertoi, että Adamilla oli painava sana siihen, kuka tulee esiintymään ennen häntä. Näin ymmärsin, että Adam oli siellä luukuttanut mun levyä. Hän voi opetella suomea kuuntelemalla mun albumia ja lukemalla sanoja. Siitähän se lähtee, Jannika B naurahtaa.

Lähteet: YleX