Hyppää pääsisältöön

Lähiönuoret, tavara-ahdistus ja Ice-T kiinnostavat DocPointissa

Pohjoismaisen suurimpiin dokumenttielokuviin lukeutuva DocPoint-festivaali alkoi eilen Helsingissä. Festivaali esittää yli kymmenen suomalaisen dokumentin ensi-illat.

Snoop Dogg Ice-T:n The Art of Rap -dokkarissa // Kuva: DocPoint

DocPointin yleisötavoite on 25 000, mutta toiminnanjohtaja Ulla Bergström toivoo toki kävijämäärän nousevan vielä tästä.

- Toivoisin, että myös ne, jotka eivät koskaan festareilla ole ennen käynyt, tulisivat tänä vuonna katsomaan meidän hyvin monipuolista ohjelmistoa, Bergström kertoo.

Ainakin kotimaisten dokumenttien suosio antaa ymmärtää tavoitteiden toteutuvan, sillä monet näytökset myytiin loppuun jo viime viikolla. Selvästi suosituimpia näyttäisi olevan Virpi Suutarin lähiönuorisokuvaus Hilton! Täällä ollaan elämä, Petri Luukkaisen tavara-ahdistuksesta kertova _Tässäkö vuoden Kovasikajuttu – Tavarataivas-dokumentti kansainväliseen esitykseen_ja Taru Mäkelän ja Johanna Onnismaan Tallinnan Viru-hotellin saloja avaava Viru - tarinoita hotellista. Lisäksi Ice-T:n räppidokkari Something From Nothing: The Art of Rap on loppuunmyyty. Festivaaleilla nähdään myös uusi versio kotimaisesta Miten parin viikon kiertuedokkari paisui yli kahden vuoden Knucklebonehead-projektiksi? -elokuvasta. Suosituimpiin elokuviin on järjestetty lisänäytöksiä, jotka voi käydä tarkastamassa täällä.

Eilen tiistaina 22. tammikuuta alkanut ja sunnuntaina 27. tammikuuta päättyvä dokkarifestari järjestetään 12. kertaa. DocPoint tuo Suomeen yli sata dokumenttielokuvaa ja näyttää yli kymmenen suomalaista ensi-iltadokumenttia. DocPointin kotimainen esityssarja on suomalaisen dokumentin paraatipaikka. Käy tutustumassa tarjontaan täällä!

Lähteet: YleX