Hyppää pääsisältöön

Kuuntele ja katso: Uutta Liemistä vain YleX:ssä!

YleX ensisoittaa ja -näyttää Liemisen uuden biisin ja videon. Kuuntele ja katso torstaina 24.4. YleX:ssä.

Lieminen

Lieminen on tehnyt uuden, meritunnelmissa keinuvan sinkkubiisin. Viime hetkellä -nimellä kulkeva kappale kuullaan yksinoikeudella YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa, kun itse Lieminen tuo sen ensisoittoon torstaina 24. huhtikuuta kello 10 jälkeen. Sinkkubiisi on tehty yhdessä Jaakko Salovaaran eli JS16:a ja Stigin kanssa.

YleX:llä on myös etuoikeus näyttää ensimmäisenä Viime hetkellä -biisiin kuvattu musiikkivideo, jonka ensinäyttö on sivuillamme torstai-iltana klo 21:30.

Tuleeko uutuuskappaleen videosta yhtä eeppinen kuin alla oleva Tääl on Lieminen? Sen näet YleX:n sivuilta torstai-iltana.