Hyppää pääsisältöön

Kuoppaamisesta kymmenen vuotta - Radiomafian legendoja ikävöidään edelleen

YleX:n edeltäjän Radiomafian kuoppaamisesta tulee tänään täyteen tasan kymmenen vuotta. Kysyimme, mitä Radiomafiasta on jäänyt elämään ihmisten mieliin.

Radiomafia - logo

Radiomafia oli nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu radiokanava, joka raikasi radioaalloilla lähes 13 vuotta. Radiomafian vaihtuminen YleX:ksi kuohutti kymmenen vuotta sitten kuulijoita, eikä kaikkien traumat ole vieläkään täysin parantuneet.

Kysyimme tänään Twitterissä ja Facebookissa, mitkä olivat kanavan parhaimmat ohjelmat ja mitä kanavasta on jäänyt mieleen. Vastauksia tuli parissa tunnissa yli sata. Edesmennyt kanava selvästi siis herättää edelleen voimakkaita tunteita. Niin, ja oliko se Radiomafia oikeasti niin paljon parempi kuin YleX?

- Kasvoin Radiomafian parissa ja edelleen kuuntelen YleX:ää. En ole huomannut kauhean suurta eroa tasossa. Vähemmän komediaa, enemmän uuteen musiikkiin panostavaa radiojournalismia, kirjoittaa Karoliina.

- Radiomafian alku ja loppu sai aikaan saman reaktion, eri syistä. En ollut uskoa todeksi 90-luvulla sitä, että Suomeen oli tullut älykäs, tiedostava ja vaihtoehtoinen laaturadio. Enkä sitä, että Mafia kehdattiin lopettaa ja tilalle tarjottiin soittolistoja ja juontajien omia insideläppäjuttuja. Mielestäni Mafia otti kuulijan paremmin huomioon, Sanna puolestaan kirjoittaa.

Muun muassa Pertti Salovaara (nykyisin politiikassa vaikuttavan miehen tunnuspiirteenä tuolloin oli pitkä punainen tukka), Arto Nyberg, Ruben Stiller (kökkötraktori lanseerattiin Radiomafiassa), Ile Jokinen, Olga K. ja Ari ”Paska” Peltonen juonsivat Radiomafiassa. Radiomafian parhaimpia ohjelmia lueteltiin Facebookiin ja Twitteriin kymmeniä. Muutamat kuitenkin toistuivat toisia useammin, joten verestetäänpä hieman kuulomuistia.

Ulmanen ja Roiha

Ohjelmaa tehtiin vuosien 1994-98 välillä. Studiojoukkuetta johti Kai Ulmanen, mutta olennaisia lenkkejä ohjelmassa olivat Juha Roiha ja Elisa Korjus alias Elmeri. Avoimen oven studion lisäksi ohjelmaa tehtiin tien päällä ympäri Suomea, kuten Hamburger Börsin takapihalla, Ylen ruokalan katolla ja viimeinen osa 3.3.1998 helsinkiläisessä ravintolassa aamupäivällä fanien läsnä ollessa.

Koe-eläinpuisto

Koe-eläinpuisto oli Leevi & The Leavings -yhtyeen nokkamiehenäkin tunnetun Gösta Sundqvistin käsikirjoittama ja kipparoima radiohupailu, jota esitettiin Mafialla vuosina 1993–2003. Tyypillisessä jaksossa Gösta kiertää yksin tai vakiojäsentensä kanssa haastattelemassa ihmisiä elämän kaikilta aloilta, usein hyvin maanläheisissä tunnelmissa. Göstan lisäksi ohjelman hahmoja ovat Aarne ”Iso-Pitkä” Tenkanen, Tarja ”Loppana” Loponen ja Olavi ”Kulli-Olli” Granström. Ohjelma on edelleen erittäin kysytty ja toivottu, ja sen uusintoja voi kuunnella YLE Radio Suomessa lauantai-iltaisin.

Leila & Annukka

Leila & Annukka -huumorisarjaa tehtiin vuodesta 1995 vuoteen 2003. Itsevarman, rikkaan vampin, Leila Penelope Makkosen ja tämän naiivin ja sinisilmäisen ystävän Annukka Hellä Aina Ilona Ahlqvistin edesottamuksia ruotiva sarja oli yksi Radiomafian suosituimmista ohjelmista. Naisten tuntomerkeistä kerrotaan seuraavaa: Leila, ikä määrittelemätön, pituus n. 165 cm + korot 10 - 15 cm. Hiukset tummat, silmät siniset ja pistävät. Pukeutuu huomiotaherättävästi ja käyttäytyy samoin. Puheääni nasaali ja kireä, liikkeet arvaamattomat. Annukka, ikä 34 vuotta, pituus 173 cm + 8 cm kotipermanenttia -3 cm juurikasvua. Hiukset Natural Blonde -sävy nro 2, erittäin sinisilmäinen. Pukeutuu värikkäästi ja omintakeisesti eli mauttomasti. Puheääni lapsekas ja mankuva. Kehonkieli tahattoman viettelevä.

Alivaltiosihteeri

Radiomafialla vuonna 1990 aloittanut ohjelma porskuttaa edelleen Yle Puhe -kanavalla. Simo Frangenin, Pasi Heikuran ja Jyrki Liikan ohjelman osioita Radiomafialla oli huulisynkronointi Posti hukkaa, kuulokimitys Bassonsoittaja katolla, huulihassuttelu Ulkoistamisesta ja kielikilkattelu Tyhmän kanan munia. Ohjelma tunnetaan myös Suomen parhaista palindromeista ja noin kerran vuodessa putkahtavista kirjoista.

Metalliliitto

Ohjelma syntyi jo ennen Radiomafiaa osana Ylen Rockradiota vuonna 1988. Vuonna 1990 aloittanut Mafia nappasi Klaus Flemingin vetämän ohjelman. Fleming jatkoi ohjelman parissa myös YleX:llä vuoteen 2006 asti. Ohjelman sivuilla kysyttiin aikoinaan, "Mitä yhteistä on Metalliliitolla ja krematorionhoitajalla? - Kumpikaan ei jätä asiakastaan kylmäksi." Metalliliitossa esiteltiin ”ajankohtaisia uutuuslevyjä laidasta päätyyn ja joskus maaliinkin osuen”. Flemingin jälkeen ohjelmaa vuoteen 2009 asti veti Matti Riekki. Metalliliiton eräänlainen manttelinperijä oli vuonna 2012 lopettanut Kaarle ja Erno raskaana -ohjelma.

Tarja Kulho

Tarja Anneli Kulho (ent. Manolos), työskenteli Räkkärimarketin kassa. Sivutyönä Tarja veti ohjelmaa Radiomafian aalloilla perjantaisin. Tarjan avomies Reijo Perniö piti nakkikioskia Korsossa ja entinen aviomies Horgos Manolos oli muuttanut takaisin Argentiinaan. Tarja Kulho tunnetaan Korson karaokebaarissa nimellä Musta Pantteri.

Pietarinkadun Oilers GO GO!

Alun perin hyväntekeväisyysjääkiekkojoukkueena aloittanut porukka aloitti vuonna 1998 oman radio-ohjelmansa. Ohjelmaa tekivät ”Nilviäiset”, eli Simo Ruuskanen ja Teemu Skinnari. Ohjelma päättyi vuoden 2006 lopussa. Pietarinkadun Oilers alkoi uudelleen Radio Citylla vuosi sitten. "Pietarinkadun Oilers Go Go! Kaikki mitä koirasi tarvitsee."

Avaruusromua

Avaruusromussa tutkitaan elektronisen ja kokeellisen musiikin maailmankaikkeuden syntyä ja kehitystä, matkataan konemusiikin maisemissa ja leijaillaan ambientin äärillä. Ohjelmaa on lähetetty vuodesta 1990 asti ja nykyisin sitä voi kuunnella sunnuntai-iltaisin Ylen Radio 1:ssä. Avaruusromua toimittaa Jukka Mikkola.

ANSSI!

Paska-yhtyeen Ari Peltosen luotsaama ohjelma oli puhelintoivekonserttityyppinen lähetys, joka usein juonnettiin huutaen. Ohjelman osioihin kuuluivat esimerkiksi arvoitus, empatiaosasto, viikon vihattu biisi, kuuntelijan lähettämä kirje ja kielikoulu, jossa puhuttiin ilman vokaaleita. Ohjelma hyllytettiin ensin väliaikaisesti ja myöhemmin lopullisesti Radiomafialta. 2000-luvulla Ari Peltonen on juontanut Radio Helsingillä samankaltaisia elementtejä sisältävää Paskalista-ohjelmaa.

Härdelli

Härdelliä juonsivat aikanaan Suomen suosituimpiin radiopersooniin lukeutuva Pertti ”Voe mahoton” Salovaara ja Kari Kaivola. Ohjelmassa soitettiin listamusiikkia ja sen suosio rakentui pääosin Salovaaran ja Kaivolan huumorin varaan.

Dancemob ja Dancemob Lite

Dancemob oli elektronisen tanssimusiikin erikoisohjelma, jota lähetettiin Radiomafiassa vuosina 1991–1998. Alex Niemisen alun perin luotsaama ohjelma sai vuonna 1997 rinnalleen Dancemob Liten, joka soitti Dancemobia kevyempää musiikkia. Dancemob Lite jatkui vuodesta 1998 vuoteen 2003 Kalle Miettisen luotsaamana.

Radiomafia-muistoja voi käydä verestämässä Radiomafia NYT -projektin parissa sekä bittiavaruuteen jääneiden, Radiomafian vanhojen kotisivujen parissa. Kotisivuilta löytyy myös ohjelmaesittelyt niille ohjelmille, mitkä tästä listauksesta jäivät pois. Huomenna sunnuntaina 13. tammikuuta juhlitaan YleX:n 10-vuotissyntymäpäiviä!

Lähteet: YleX, Wikipedia