Reetta Rönkä
Yle
Etusivun juontajan mukaan feminismillä ja Perussuomalaisilla on yhteinen ongelma.
"Siinä on sellainen sävy arkipuheessa, että haluat naisille enempi miesten kustannuksella." Näin totesi Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sunnuntain Helsingin Sanomissa suhteestaan feminismiin. Sille sanalle hän oikein irvistää, Suomessa kun naiset ovat jo niin tasa-arvoisia "että näyttääkin ihan miehiltä."
Tuli kyllä paha mieli. Ensinnäkin sen takia, että on nyt vaan niin kliseistä olla se lyhythiuksinen mieheltä näyttävä nainen, joka kirjoittaa kolumnin vastareaktiona arvokonservatiivin provoon. Toiseksi sen takia, että Slunga-Poutsalo on oikeassa. Feminismillä on huono klangi, sana kalskahtaa monen muunkin kuin perinteisistä sukupuolirooleista diggaavan perussuomalaisen korvaan.
Tuoreimmassa Tulva-lehdessä kolumnisti Minja Koskela kirjoittaa WAF-ilmiöstä. Women against feminism -liikehdintä on nimensä mukaista: WAF-virtuaaliyhteisössä kohtaavat naiset, jotka haluavat sanoutua irti feminismistä. Kolumnissaan Koskela erittelee WAF-naisista erilaisia ryhmiä. On heitä, jotka oikeasti uskovat sukupuolen määrittävän ihmisen kykyä yhteiskunnallisena toimijana ja täten pitävät feminismiä luonnollisen järjestyksen sotkemisena. Sitten on heitä, jotka eivät halua olla feministejä, koska he eivät halua olla miesvihaajia tai uhreja. Heille feminismi ei tarkoita yhtäläisten oikeuksien vaatimista ihmisille sukupuolesta riippumatta, vaan jotain ihan muuta. Nämä naiset ovatkin ymmärtäneet feminismin väärin.
Jos WAF-ilmiö rajoittuisi yhteen blogiin, en hätääntyisi. Mutta kun omista piireistäänkin huomaa toistuvasti löytyvän ihmisiä, jotka eivät halua kutsua itseään feministeiksi vihaiseksi akaksi leimautumisen pelossa, alkaa ärsyttää. Miten tässä näin kävi? Miten feminististä tuli haukkumasana ja aatteesta hirviö, johon halutaan kuulua yhtä vähän kuin luihuisiin? Vaadin päitä vadille: kuka pilasi feminismin?
Heti soittokierroksen alkajaisiksi käy ilmi, että päivämääriä tai nimiä on turha odottaa. Tampereen työväenmuseo Werstaan tutkija Marita Viinamäki toteaa, että feminismi on alkujaankin ollut suomalaisille ongelmallinen ja väärin ymmärretty käsite. Koska Suomessa valtio on historiallisesti ajanut vahvasti tasa-arvoista yhteiskuntaa, on feministiset liikkeet ja yhdistykset assosioitu radikaaliksi ääritoiminnaksi. Sukupuolentutkija Jaana Kuusipalo sanoo samaa ja täsmentää: kun feminismin toinen aalto 1960- ja 1970-luvuilla velloi, puhuttiin siitä Suomessa tasa-arvoliikkeenä. Vasta 1980-luvulla feminismi-sanaa alettiin kansainvälisen meiningin tavoin oikein viljellä Suomessakin, ja silloin mielikuvakin oli jo vääristynyt.
Selkeimmin syntipukin suostuu nimeämään Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen. Hänen mukaansa negatiiviset mielikuvat ovat feminismin vastustajien onnistuneen propagandan tulosta. "Samalla lailla syntyy monen muunkin uuden tai vieraan asian vastustus: tietämättömyydestä ja virheellisistä ennakkoluuloista", Pyykkönen toteaa.
Vaikka Slunga-Poutsalon feminismin vastustus saattaakin pohjautua perinteisten sukupuoliroolien ihannointiin, onkohan hän koskaan tullut ajatelleeksi, että oikeastaan hänen puolueellaan ja feminismillä on yhteinen ongelma. Kun Slunga-Poutsalo vihjaa feministin olevan miehiä vihaava siilitukka, samalla lailla ajattelee moni perussuomalaisen olevan natsitervehdyksiä tehtaileva rasistijuntti. Näiden mustavalkoisten mielikuvien alle hukkuvat niin keskustelu tasa-arvosta kuin maahanmuutostakin.
Olisiko ratkaisu se, että ei vaan puhuttaisi enää feminismistä? Puhuttaisiinkin jatkossa vain pyrkimyksestä ihmisten yhtäläisiin oikeuksiin olla ja toimia maailmassa. Viivattaisiin f-sana pois sanakirjoista, deletoitaisiin Wikipediasta. Samalla logiikalla voidaan kysyä, mihin tarvitaan Perussuomalaisia? Olisiko tarkoituksenmukaisempaa puhua puolueen ajamista agendoista, kuin aina kompastua persu-termin karvat pystyyn nostattavaan kynnykseen?
Toinen, vaikeampi ratkaisu, olisi muuttaa puhetapoja. Kuka oikeasti haluaa asua maailmassa, jossa asioista ei saa tai kannata puhua niiden oikeilla nimillä vain koska niillä on sellainen negatiivinen sävy arkipuheessa?
