Hyppää pääsisältöön

Kotimainen EDM-kokoonpano julkaisee levyn ja starttaa jenkkikiertueen

Super8 & Tab julkaisee Unified-albumin digitaalisena 27. lokakuuta.

Super8 & Tab // Kuva: Timo "Timppa" Launonen

Kahden miehen
EDM-kokoonpano Super8 & Tab julkaisee toisen
albuminsa. Unified-nimiseltä albumilta
on julkaistu singlet No Frontiers ja Let Go.

- Ideana oli tehdä levy, jota on miellyttävä kuunnella niin kotona,
autossa, etkoilla ja jatkoilla, mutta niin, että biisit toimii originaali
muodossa niin meidän kuin muidenkin DJ -seteissä. Ensimmäisten fiilisten
perusteella tässä ollaan onnistuttu. Levyllä vierailee lisäksi liuta mahtavia
artisteja, kertoo Super8.

Super8 (Miika) ja Tab
(Janne) ovat olleet klubiskenessä mukana toistakymmentä vuotta. Heidän
musiikkinsa on huomioinut maailmalla muun muassa Tiesto ja Armin van Buuren. Kaksikko on kiertänyt suuria
festivaaleja ympäri maailman mukaan lukien ECD Las Vegas- ja
Tomorrowland-festivaalit. Seuraavaksi kaksikko starttaa 13 keikan
jenkkikiertueen.

- Lokakuun lopussa alkaa meidän tähän mennessä pisin jenkkikiertue.
Rundataan ympäri Pohjois-Amerikkaa viiden viikon verran, ristiin rastiin.
Lentomaileja tulee aika lailla, mutta on hienoa päästä soittamaan uutta albumia
faneille muun muassa San Francisossa, Vancouverissa ja New Yorkissa,
fiilistelee Tab tulevaa kiertuetta.