Hyppää pääsisältöön

Kolumni: Ulkopuolisena Tubeconissa

YleX:n verkkotoimittaja Samppa Rautio kävi Tubecon-tapahtumassa ja hämmästyi.

Kolumni Samppa

Kukaan ystäväni ei tubeta saati vloggaa. Kaksi kirjoittaa blogia. Itse päivitän Facebookia, Instagramia ja Twitteriä silloin tällöin. YouTubessa minulla on näköjään pari kouluaikanani tekemää radiojuttua. Käytän YouTubea lähinnä musiikkivideoiden ja stand up -komiikka -klippien katseluun.

Työvuorolista näytti, että minä olen se toimittaja, joka menee vloggaajien ja tubettajien supermiitti Tubeconiin tekemään uutisia YleX:n verkkosivulle. Valmistautuessani tapahtumaan olin ymmälläni: miksi käyttäjällä Eeddspeaks on YouTubessa lähes 145 000 seuraajaa? Kuka hän on?

On tapahtumapäivä. Saavun Hartwall Areenalle hieman ennen tapahtuman alkamista. Onneksi lehdistölle on oma ovi. Hartwall Areenan edessä kököttää parin-kolmen tuhannen tubettajan ja tube-fanin jono. Osa on kuulemma saapunut paikalle jo tunteja aiemmin. Valtaosa jonottajista tuskin pääsisi baariin. Tuumailen, että he ovat tulleet katsomaan Tubeconissa esiintyvää Robinia.

Heti pääovien auettua huomaan olevani väärässä. Tube-fanit täyttävät Areenan käytävän laitoja myöten. Meet & Greet -pisteillä fanit pääsevät vaihtamaan muutaman sanan suosikkitubettajiensa kanssa. Faneille he ovat idoleita, minulle taviksia. Tuolla menee Mariieveronica, joku huutaa. Tyttöjoukko juoksee idolinsa perään, jolloin pystyn etenemään käytävällä kohti lehdistöhuonetta. Matkalla huomaan, että selfie on uusi nimmari. Kätevämpäähän se on, ajattelen.

YleX:llä on Tubeconissa oma piste. Sen suosituin vieras on Robin. Mutta. Kun vieraina käyvät Soikkuu (110000 tilaajaa YouTubessa), Mmiisas (96 000 tilaajaa) ja Mariieveronica (60 000 tilaajaa), käytävä on lähes yhtä täynnä. He ovat suuria tähtiä. Siksi, koska he tekevät videoita omasta elämästään ja lataavat ne YouTubeen. Tunnen olevani kymmenen vuotta liian vanha. Kunnes ohi kävelee myöhemmin illalla vuoden miesvloggaaja-tittelillä palkittava kolmikymppinen Himzvlogz. Hän on minua neljä vuotta vanhempi. Ei tämä ole pelkästään teinien juttu.

Tubeconin kenties odotetuin osa on Tube Awards -palkintogaala. Gaalassa esitellään aina kussakin kategoriassa ehdolla olevat YouTube-käyttäjät. Ainakin Mentaalisavukkeen (117 000 tilaajaa), Herbailuan (50 000 tilaajaa) ja Eeddspeaksin esittelyvideoiden aikana yleisö huutaa yhtä lujaa kuin hetki sitten Robinin uudelle musiikkivideolle. Eturivin tytöt osaavat Mentaalisavukkeen esittelyssä näytettävät klipit ulkoa. Aivan samalla tavalla kuin he osaavat Robinin kappaleet.

Mitä nuorille tubettajille ja tube-faneille käy, kun hekin pääsevät kypsään 26 vuoden ikään? Loppuuko into jossain vaiheessa? Vai kuuluuko kysymys näin: miksi ihmeessä into loppuisi?

Tubetuskulttuuri kasvaa, ja nykyteknologialla videoiden tekeminen on helppoa. Viime vuonna YouTubessa julkaistiin yli miljoona suomalaisvideota. Se on hirveän suuri määrä. Tubettaminen on sosiaalinen harrastus, joka voi johtaa jopa ammattiin. Näin on käynyt jo esimerkiksi Yhdysvalloissa Historiallisen levydiilin tehnyt Smoukahontas: Tällaista musiikkia luvassasolmineelle Smoukahontasille. Justimuksella on ollut oma tv-ohjelma. Duudsonit ovat perustamassa Töttöröö Networkia, joka antaa suomalaisille YouTube-tähdille mentorointia sekä hankkii heille rahoitusta videoidensa tekemiseen.

Ymmärrän nyt, että tubettaminen on vakavasti otettava juttu. Vika on ollut minussa. Taidan olla kaveripiiristäni ensimmäinen, joka alkaa vloggaamaan. Jännittää.