Henry Tikkanen
Yle
Etusivun toimittaja Henry Tikkanen uskoo, että sanojen asettelun aika on ohi.
"Asettelin sanani huonosti". Näin mielikuvituksellisesti pahoitteli sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty pienituloisten määrää väheksyvää lausuntoaan maanantaina Ylen A-studiossa. Räty ehti pahoitella "sanojensa asettelua" peräti kuusi kertaa yhtä monen minuutin aikana.
Poliitikolle tällainen papukaijamainen asioiden toistaminen ei ole mitenkään epätavallinen suoritus. Malliesimerkit meille ovat tarjonneet kokoomuspoliitikko Marja Tiura suositussa "Kaiken kaikkiaan"-mantrassaan sekä demareiden Jutta Urpilainen päättymättömällä kasetillaan nimeltä "Aivan aluksi haluan kiittää".
"Sanojen asettelun" jälkeen Räty pääsi pahoittelemaan yhtiöjärjestelyä, jonka avulla hän oli maksanut hävettävän vähän veroja lääkärinä työskennellessään. Jäykän selittelyn ja puolustelun sijasta minulle – ja varmaan myös monelle muulle – olisi riittänyt rehellinen anteeksipyyntö ja aito pohdinta siitä, miksi hän ylipäätänsä on pahoillaan, jos on. Verosuunnittelu kun ei ole laitonta, vaikka ehkä moraalitonta. Nyt minulle välittyi kuva ihmisestä, jolle joku oli kertonut mitä ja miten hänen pitää sanoa.
Sosiaalisen median avoimuus on saanut suomalaiset kaipaamaan aitoa keskustelua, mutta poliitikot ovat jääneet kuin mottiin sanojen asettelun autiolle saarelle. Miksi poliitikko ei voi puhua kansalle kuin normaali ihminen? Kuka muka esittää vaatimuksen epäaitoon jargoniin ja papukaijamaiseen asioiden toisteluun?
Väitän, että poliitikot tekevät sen osittain tiedostamattaan ja että syy on syvemmällä kuin uskommekaan. Tommi Uschanov kirjoittaa kirjassaan Miksi Suomi on Suomi, että useimmissa eurooppalaisissa kielissä maiden hallintokeskuksista käytetään käsitettä parlamentti. Sana juontaa antiikin ajoista ja merkitsee "vakavahenkistä puhumista". Uschanov huomauttaa, että Suomessa keskustelua on kuitenkin perinteisesti pidetty tekoja merkityksettömämpänä, ikään kuin ne olisivat toisensa pois sulkevia.
Vien nyt Uschanovin ajatusta hieman pidemmälle. Hallintokeskuksemme nimi on kansanedustuslaitos. Huomio sanan loppuosaan: edustuslaitos. Siellä avoin keskustelu jää eturyhmien ja puolueen edustamisen jalkoihin. Väitteeni alleviivaa suomalaisten poliitikkojen tapa puhua: kieli keskellä suuta nuoralla tanssien. Kaikki pelkäävät suututtavansa jonkun, jonka seurauksena seuraavien vaalien jälkeen odottaa työttömyys. Aitoa keskustelua kansan kanssa ei koeta kannattavaksi, ja nyt en puhu populismista.
Politiikka todella muuttaa ihmisen puhetapaa. Esimerkiksi sopii Alexander Stubb, joka Tahallaan vai vahingossa? – Pääministeri Stubb puhuu hitaammin kuin koskaan noustuaan pääministeriksi. Tein epätieteellisen kokeen, jossa laskin Stubbin haastatteluista sanojen määrän minuutissa. Kun Stubb oli joulukuussa YleX Aamun vieraana ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä, lateli hän keskimäärin 157 sanaa minuutissa. Sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla hänen flownsa oli pudonnut 120 sanaan minuutissa. Mielestäni Stubbin ei pitäisi muuttaa sitä persoonaa, joka on nostanut hänet kekkosmaiseen suosioon. Välittömyyden tai ainakin sen vaikutelma vetoaa ihmisiin.
Siis poliitikot, olkaa rohkeasti sellaisia kuin olette. Puhukaa suoremmin, puhukaa avoimemmin ja ennen kaikkea olkaa aitoja. Väitän, että sanojen asettelun aika alkaa olla ohi. Papukaijamainen asioiden hokeminen johtaa vain siihen, että löytää itsensä Facebookissa leviävästä Youtube-videosta. Nykyihmisen mieli on niin median kyllästämä, että me haistamme kyllä veren, kun joku luettelee palturia julkisen naamion takaa. Älkää aliarvioiko äänestäjiänne, puhukaa suoraan.
