Reetta Rönkä
Yle
YleX Etusivun juontaja Reetta Rönkä tapasi hyvinvointisosiologian professorin ja järkyttyi.
Nykyään, kun kävelen kadulla, toistelen itselleni sanaa "ihminen". Hei tuulipukunainen, ja siinä menee kauppakassitäti! Terve laitapuolenkulkija tovereineen, terve pukuherra. Ihminen, ihminen, ihminen. Me kuulumme samaan jengiin.
Omituinen päänsisäinen hokemiseni johtuu siitä, että näin ei ole. Me emme ole samaa jengiä, sillä suomalaiset eivät koe olevansa samassa veneessä toistensa kanssa. On kaksi Suomea, kaksi todellisuutta, meikäläisiä ja muukalaisia. Ensimmäiseen kuuluu valtaosa suomalaisista, me jotka lähes kaikilla mittareilla elämme paremmin ja pitempään kuin koskaan aiemmin. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat ne tyypit, jotka eivät voi hyvin, eivätkä pärjää tässä meille luodussa järjestelmässä.
Emmekä me halua tuntea niitä.
Näin minulle kertoi Juho Saari, jota haastattelin taannoin Etusivuun. Hän on nykypäivän Pekka Kuuseksikin tituleerattu hyvinvointisosiologian professori, joka tutkii paraikaa leipäjonoja. Niissä 90-luvun laman luomissa, sittemmin suomalaisille toreille juurtuneissa luikertelijoissa käy 20 000 suomalaista viikoittain. Se on saman verran kuin Heinolassa tai Äänekoskella asukkaita.
Leipäjonot ovat vain yksi näkyvä merkki suomalaisesta huono-osaisuudesta. Muuten tuo muukalaisten Suomi on hyvinvoivilta meikäläisiltä pitkälti piilossa. Osittain koska huono-osaisuus on siirtynyt enemmän kotien sisälle, osittain koska emme sitä halua nähdä.
Saaren tutkimuksissa on selvitetty nimittäin myös meikäläisten suhtautumista muukalaisiin. Suomalaiset osaavat kyllä hienosti luetella, millaiset erilaiset ihmisryhmät ovat huono-osaisia. Alkoholistit, nistit, asunnottomat, leipäjonolaiset, köyhät, syrjäytyneet: 10 pistettä ja papukaijamerkki! Mutta, kun kysytään välitätkö huono-osaisista ja koetko olevasi samaa porukkaa heidän kanssaan, suurin osa vastaa kieltävästi. Ei kiinnosta tippaakaan. Otan sen papukaijamerkin nyt pois.
Minä järkytyin. Pelästyin. Saaren puheista sai vaikutelman, että meistä on tullut kylmiä ja sydämettömiä. Toisillemme vieraita, hän sanoi. Mutta samalla lohdutti, että heti kun ihmisten lähipiiristä löytyi huono-osaisuutta, myös ymmärrys ja välittäminen tulivat mukaan kuvioihin. Mutta vasta silloin.
Hyvinvointivaltio ei ole yhteinen. Sitä hallitsee keskiluokkainen lapsiperhe, jonka äänillä ja säännöillä yhteiskunta pelaa. Siinä hyvinvointivaltiossa käydään Prismassa ja pyöritellään päitä lapsilisäpäätöksille. Minun hyvinvointivaltiossani saattaa olla rahaton opiskelija ja samalla opiskella, lainata petankkipelin kirjastosta ja nauttia asvaltoiduista pyöräteistä.
Leipäjonolaisen hyvinvointivaltio on jo jättänyt. Hänhän tarvitsee järjestöjen tarjoamaa ruoka-apua pysyäkseen elossa.
Kirjoittaja on Etusivun juontaja ja yhteiskunta-lover.
Lue myös:
