Hyppää pääsisältöön

Kliff haluaa fanit mukaan musavideolle – lähetä selfie-video

Poikabändi Kliff julkaisee uuden kappaleen ja haluaa ihailijansa mukaan.

Kliff Rytmibarometrivieraana // Kuva: Jenni Poikelus

Mun Jopo -kappaleesta tutun poikabändi Kliffin seuraava single on nimeltään Maija. Kappaleeseen on parhaillaan tekeillä musiikkivideo, johon yhtye kaipaa faneilta apua. Kundit pyytävät tuoreessa Instagram-postauksessaan faneja lähettämään selfie-videoita, joissa he laulavat uuden sinkun kertsiä, tanssivat tai tekevät jotain muuta hauskaa. Osallistujien on mahdollista saada oma videonsa mukaan Maija-musiikkivideoon.

- Olisi tosi hienoa, että saataisiin fanit meidän kanssa samalle musiikkivideolle. Odotetaan innolla selfie-videoita ja toivotaan, että fanit uskaltavat heittäytyä ja vähän myös hullutella, Kliffin Tomi sanoo.

Videon voi lähettää osoitteeseen maijavideo@gmail.com lauantaihin 19. huhtikuuta mennessä. Mukaan pitää liittää yhteystiedot: koko nimi, ikä, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Alle 18-vuotiaiden on myös liitettävä mukaan huoltajan kirjallinen lupa.

Kuuntele pätkä Maija-uutuusbiisistä alta.

Lähteet: YleX