Hyppää pääsisältöön

Kawaii-metallia, k-poppia ja sensuuria – tällaisia ovat Aasian musatrendit

Metalliriffejä ja kawaita eli söpöyttä yhdistelevä Babymetal on japanilaisessa populaarimusiikissa nyt sitä kuuminta hottia. Kiina-popin kansainvälistä läpimurtoa vasta odotellaan, kun eteläkorealainen musiikki jyrää jo maailmalla.

Babymetal // Kuva: Babymetal.com

EARS-tapahtumassa Helsingissä vierailleet aasialaiset musiikkivaikuttajat kertoivat Yle Uutisille Aasian tuoreimmista musiikkitrendeistä.

Yksi Japanin kuumimmista uusista tulokkaista on Babymetal-niminen yhtye. Kolmen teinitytön ympärille on luotu kokonaan uusi musiikkityyli, kawai metal. Riippumatonta musiikkia julkaisevan Nippon Television Music-yhtiön luovan johtajan Nozomi Daikuharan mielestä bändin suosiossa ei ole ihmettelemistä.

- Babymetal on minunkin suosikkini. Heidän ajoituksensa on ollut täsmälleen oikea ja he erottuvat massasta.

Japanilainen musiikkiteollisuus on viime aikoina pyrkinyt laajentamaan skaalaansa, mistä Babymetalkin on hyvä esimerkki. Musiikkiteollisuuden pohjavirta taas eroaa radikaalisti länsimaisesta vastineestaan. Daikuharan mukaan Japanissa musiikkiteollisuuden vetovoima on edelleen tuotteissa, kuten cd:ssä ja dvd:ssä.

- Ne myyvät. Striimattu musiikki tai lataaminen ei vielä ole kovin yleistä, länsimaissa taas vastaavat palvelut tuntuvat olevan todella suosittuja, Daikuhara kertoo.

Gangnam Style avasi ovia

Eteläkorealaisen popmusiiki herätti maailman mielenkiinnon toissa vuonna. Psyn Gangnam Stylea katsottiin YouTubessa yli miljardi kertaa. Markkinointipäällikkö Nicole Kim Starship Entertainment -yhtiöstä muistelee hämmästelleensä jättisuosiota.

- Psy teki tuohon aikaan promootiota vain Etelä-Koreassa, ja luulin ettei tuollainen tyyli juuri kiinnostaisi maamme ulkopuolella. Menestys oli suuri yllätys sekä minulle että muille korealaisille.

Markkinointipäällikön mukaan Psyn suosio ei kuitenkaan luonut paineita löytää nopeasti uusia vastaavia artisteja. Nicole Kim luottaa eteläkorealaisen musiikin mahdollisuuksiin.

- Minun mielestäni ei ole enää ollenkaan mahdotonta, että joku kotimaani suosituista muusikoista esiintyisi vaikkapa jonkun Lady Gagan tai Madonnan rinnalla.

Hip hop k-poppia

Ysärivaikutteiseen eteläkorealaiseen poppiin eli k-poppiin kuuluu vahvasti fanittaminen, ja Nicole Kimin mielestä juuri tämä erityispiirre erottaa sen länsimaisesta populaarimusiikista.

- K-pop-fanit ovat asialleen huomattavasti omistautuneempia ja intohimoisempia kuin muut musiikkifanit. Fanitus ulottuu musiikin ohella artistin persoonaan ja oheistuotteisiin.

Nicole Kimin mukaan k-poppia leimaa tällä hetkellä ennalta-arvaamattomuus. Uutta musiikkia tehdään niin hurjaa vauhtia, etteivät edes ammattilaiset osaa ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

- Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hip hop on pinnalla, mutta tilanne saattaa pian olla aivan toisenlainen, Nicole Kim sanoo.

G-DRAGON esiintyi Missy Elliottin kanssa vuonna 2013.

Kiinan kova kiri

Vaikka Kiinassa erilaiset musiikilliset alakulttuurit kuten rap ja post punk voivat hyvin, jättiläismaa ei ole vielä onnistunut tuottamaan yhtään globaalia pop-tähteä, ja niin sanottu c-popkin on jäänyt lähinnä kiinalaisten omaisuudeksi. Myös luovuutta ja taiteellisuutta pyritään suitsimaan.

Riippumaton kiinalaisen musiikin monitoimimies Lihui Shen kertoo, että Kiinassa musiikkiin ja levyihin kohdistetaan ennakkosensuuria, ja esimerkiksi isompien tapahtumien esiintyjät tarkastetaan etukäteen. Lihui Shenin mukaan maa on kuitenkin menossa vapaampaan suuntaan.

- Kiinassa aletaan tottua musiikkifestivaaleihin ja viranomaisetkin ovat alkaneet suhtautumaan niihin rennommin, Shen sanoo.

Shen on järjestänyt Kiinassa suurehkoja festivaaleja ja klubikeikkoja, ja hän vetää Modern Sky-levy-yhtiötä ja musiikkiportaalia, jonka alamerkit Badhead ja Guava julkaisevat muun muassa melurokkia ja elektronista huminaa. Shen uskoo, että Kiinasta kuuluu muutaman vuoden sisällä kummia.

- Kannattaa muistaa, että Kiina-popin historia on hyvin lyhyt. Se alkoi vasta 80-luvulla, olemme siis tämän suhteen aivan alkutaipaleella. Nuorisokulttuuri kuitenkin kehittyy Kiinassa valtavaa vauhtia ja koko musiikkiteollisuuteen liittyvä infrastruktuuri tulee paranemaan nopeasti.

Shen ennustaa, että seuraavat viisi vuotta tulevat olemaan kaikkein tärkeimmät vuodet kiinalaiselle musiikkiteollisuudelle ja -kulttuurille.

Yle Uutiset: Babymetal on Japanin uusi vientituote

Lue myös:

Kyllästyttääkö Gangnam style? Tässä muita K-pop-bändejä

Lähteet: Yle Uutiset