Hyppää pääsisältöön

Kaarle ja Erno raskaana -ohjelma päättyy Majavassa

Kaarle ja Erno raskaana -ohjelma päättyy sunnuntaina 30. joulukuuta.

Kaarle ja Erno // Kuva: Juliana Harkki

Juhlallinen viimeinen show tehdään helsinkiläisbaari Majavasta 30. joulukuuta klo 17 – 19.

Juontajat ottavat toiveita vastaan paikan päällä.

- Myös liuta yllätysvieraita on tulossa, mutta me ei vielä tiedetä otetaanko me niitä vastaan, Kaarle ja Erno naureskelevat.

Kaarle Viikate varautuu haikeisiin hetkiin.

- Nyt on pakko sanoa, että perhepakkaus nenäliinoja on varattu viimeistä ohjelmaa varten, jos silmälasit kostuu niin saa kuivattua. On haikea tunnelma ja yritän pitäytyä, ettei se suistaisi minua täysin katuojaan, muusikko-juontaja veistelee.

Ohjelman faneja mies opastaa näin.

- Kalosseissa kannattaa pitää nastoja, ettei liukastu.

Erno puolestaan kehottaa ohjelman faneja kääntymään levykauppiaiden pakeille.

- Aikansa kutakin. Vuodet Kaarlen kanssa ovat olleet opettavaisia, mutta kovasti vanhentavia. Ostakaa musiikkinne tästä lähtien levykaupasta, Erno kommentoi.

Ernon tärkeä ja iso rooli YleX:n tapahtumatuottajana vie jatkossa sataprosenttisesti miehen työajan. Vuonna 2012 aloitettu laaja Suomen kiertäminen saa ensi vuonna jatkoa, kun YleX pyrkii yhä paremmin tavoittamaan yleisöään koko Suomessa.

Kaarlen ja Ernon ohjelman tilalle tulee uusi sunnuntai-illan show, jota juontaa kaksi musiikki- ja viihdemaailmastakin tunnettua tähteä. Siitä tiedotamme lisää tammikuussa.

Lähteet: YleX