Hyppää pääsisältöön

Jussi 69: Minulla ei ole halua tai varaa olla puliukko

YleX Aamun Alma ja Timppa saivat keskiviikkona vieraakseen The 69 Eyes -yhtyeen rumpalin. Jussi 69:n kanssa puhuttiin miehen yleiskunnosta sekä käynnissä olevasta Idols-kaudesta, jossa hän häärää tuomarina.

Jussi 69 YleX Aamun vieraana // Kuva: Maria Rautio

Hiljattain kokoelmalevyn julkaissut The 69 Eyes juhlii ensi vuonna 25-vuotista bändiuraansa. Idols-tuomarinakin toimiva Jussi 69 sanoi YleX Aamun haastattelussa olevan nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.

- Yhdellä jenkkirundilla jouduin ottamaan kaksi kortisonipiikkiä olkapäähän ja vedin särkylääkkeiden voimalla seitsemän viikon kiertueen. En pystynyt avaamaan edes hammastahnatuubia. Siitäkin on toivuttu, ja väittäisin olevani paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä. Koen että suurin luksus mitä voin tehdä, on käydä lenkillä!

Rokkari kertoo rakastavansa lenkkeilyä, mutta juhliminenkin kuuluu yhä hänen elämäntyyliinsä. Jussi 69:n mukaan on kuitenkin pidettävä huolta hyvästä yleiskunnosta jo fanienkin vuoksi.

- Juhliminen on hengenravintoa. Minulla ei kuitenkaan ole halua tai varaa olla huonossa kunnossa oleva puliukko. Kuka haluaa ostaa lipun katsomaan puliukkoa, joka on pahalla tuulella lavalla?

"Jos on Madonna, siihen on varaa"

Rokkari kertoi hänen raideriinsa eli takahuonevaatimuksiin kuuluvan muun muassa urheilujuomia, olutta ja kuohuvaa mahdollisten vieraiden varalle. Hän hämmästeli sitä, että raiderit tuntuvat kiinnostavan monia ja niiden sisällön nousevan usein myös otsikoihin. Jussi 69:n mukaan maailmantähdet saavat vaatia mitä vaan, koska heillä on siihen varaa.

- Joskus on ihmetyttänyt, kun lehdet kirjoittavat artistien diivailusta. Jos Madonna pyytää itselleen yksityisen bajamajan, niin hän voi sen tehdä. Jos sä oot Madonna, niin haluaisitko mennä Nummirokissa johonkin yleiseen bajamajaan, jossa on yrjöä ja paskaa kolmelta päivältä. Omalla rahallahan artistit menevät. Jos on Madonna, niin siihen on varaa, Jussi 69 perustelee.

Idos-tuomarit saavat nostaa yhden pudonneen kisaajaan takaisin laulukilpailuun seuraavassa suorassa lähetyksessä 28.11. Onko päätös jo tehty? Kuuntele, mitä Jussi 69 sanoi aiheesta:

Lähteet: YleX