Hyppää pääsisältöön

Jukka Poika Blockfesteillä: Rento reggae-lantio ja tuhti hittikimara - katso kuvat

Jukka Poika villitsi Tampereen Blockfestin yleisön takuuvarmalla hittikimarallaan ja energisesti yleisöä osallistamalla.

Blockfest 2014: Jukka Poika // Kuva: Julius Konttinen

Ennen Jukka Pojan keikan alkamista YleX Stagen lavan edustalla käyskenneltiin jo odottavasti. Neljän aikaan perjantai-iltapäivällä Ratinan stadionin läheisyys täytty lempeistä reggae-musiikin aalloista, kun mies ryntäsi lavalle.

- En tiennyt, mistä päin tulen lavalle ja miten, Jukka Poika selitti ryntäilyään ja sääti monitoriaan parempaan asentoon.

Alkukommelluksista selvittyään artisti otti yleisönsä ja kehotti näitä huutamaan kaiken olevan hyvin - tai kaiken olevan paremmin. Jukka Poika tunnelmoi lämmintä säätä, ja ensimmäisenä kappaleena kuultiin Kylmästä lämpimään -kappale. Yleisö oli alusta saakka mukana, ja Jukka Poika laulatti YleX Stagelle kokoontunutta joukkiota saaden nämä mukaan myös tunnelmalliseen kätten heilutukseen.

Artisti esiintyi energisesti ja keinutti reggae-lantiotaan Blockfestiä fiilistellessään.

- Välillä on hyvä muistaa keinuttaa myös keskivartaloa, ettei aina vaan keinuta sitä päätä, Jukka Poika kehotti.

Keikka koostui tiukasta hittikimarasta, ja encore-kappaleena Jukka Poika esitti Silkkii-biisin. Myös takuuvarmat hitit Siideripissis ja Laineet kuultiin. Tällä kertaa Jukka Pojan taustaa hoiteli Dj Stormy, vaikka yleensä mies on esiintynyt festareilla Sound Explosion Bandin kanssa.