Hyppää pääsisältöön

Jolla Mobile-pomo YleX Etusivun vieraana: Meegolle on tilausta

Nokia vaihtoi Meegon Microsoftin Windowsiin. Jolla Mobile kuitenkin jatkaa alustan kehitystä ja tähtää älypuhelinmarkkinoille.

Jolla Mobilen Jussi Hurmola kävi YleX Etusivun vieraana 13.7.

Ex-nokialaisten perustamasta Jolla Mobilesta on kohistu viime päivinä. Suomalaisyritys twiittasi kuun alussa jatkaneensa Nokian ja Intelin yhteistyönä syntyneen, Linux-pohjaisen ja avoimeen lähdekoodiin perustuneen, mutta N9-puhelimen myötä dumpatun Meego-alustan kehitystyötä. Yhtiön ensimmäinen Meego-luurin on määrä ilmestyä jo vuoden loppuun mennessä.

Markkinoille murtautuminen tosin kuulostaa hulluudelta - varsinkin, kun markkinoilla tarkoitetaan leikkikenttää, jolla paraikaa mellastavat isot nimet kuten Applen iOS ja Googlen Android. YleX Etusivun vieraana kävi viime vuonna perustetun Jolla Mobilen toimitusjohtaja Jussi Hurmola:

- Yrittämisessä tarvitaan tiettyä hulluutta! Jos mietitään vain kuinka huonosti voi käydä, ei kukaan lähde mukaan, Hurmola painottaa.

- Mutta tähän maailman aikaan, tämän teknologian kanssa kun katsoo palautetta mitä saadaan markkinoilla: Meegolla on tilaus ja me voimme vastata siihen.

Jolla Mobilen strategiaan ei kuulu lähteä kamppailemaan muita kilpailijoita vastaan, vaan hyvien asioiden puolesta. Hurmola lupaileekin toistaiseksi pelkästään Twitterin kautta viestittävän yrityksen keskittyvän Meegon kanssa kuluttajan näkökulmasta asioihin, joihin markkinoiden isot tekijät iOS ja Android eivät kunnolla vastaa.

- Meillä on monia asioita, joita katsotaan. Yksi on moniajo: Sovelluksia ei tarvitse avata ja sulkea, vaan kaikki tieto on näkyvillä ja koko ajan. Halutaan tarjota uusi käyttökokemus, Hurmola luettelee fokuskohteita.

Suoria, pahimpia kilpailijoita noin 50 henkeä työllistävän Jolla Mobilen toimari ei osaa nimetä - niin kovasti älypuhelinmarkkinoille isompien väliin ja niistä erottuen nuori yritys yrittää änkeä. Yhtiöllä on kuitenkin vahva side Nokian suuntaan.

- Markkinat muuttuvat koko ajan ja nopeasti. Vasta kun saamme laitteemme julkaistua, tiedämme kuka on pahin kilpailija. Mutta jos yksi pitää mainita, niin sanotaan, että toivon Nokian nousevan taas, Hurmola miettii.

Lähteet: YleX Etusivu