Hyppää pääsisältöön

Jenni Vartiainen on lopettanut tyttöilyn – katso haastattelu

Jenni Vartiaisella on ollut tarkka visio musiikillisesta linjastaan uutta albumia tehdessään. Vartiainen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että tyttövuodet ovat nyt ohi.

Jenni Vartiainen 2013

Jenni Vartianen julkaisee Terra-albuminsa lokakuun alussa. Hän on ollut kaksi vuotta pois julkisuudesta ja valmistunut musiikkipedagogiksi.

- Opintojen lisäksi en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin miettinyt tätä tulevaa Terra-albumia ja valmistellut sitä. Olen vähän elänyt elämää. Olen hakenut kokemuksia ja nyt olen taas valmiina kertomaan niistä, Vartiainen kertoo Yle Uutisille.

Terra-albumin kerrotaan olevan yhtä tummanpuhuva kuin Vartiaisen aikaisemmatkin levyt. Vartiainen sanoo, ettei enää kamppaile tyttöilyn kanssa.

- Se oli ainakin vapauttavaa, kun minun ei tarvitse enää kipuilla semmoisessa tyttöilyssä. Tai tavallaan pohtia, että voinko minä nyt tehdä jotain, kun enhän ole vielä nainen. Ne on ollut tyttövuosia ja nyt minä olen naisihminen. Nyt alkavat naisvuodet, Vartiainen nauraa.

Lähteet: Yle Uutiset