Hyppää pääsisältöön

Jenkkituottajan palkannut Stam1na vaitonainen laulukielestä

Metallibändi kiinnitti tulevan levynsä tuottajaksi nimekkään Jenkkituottajan. Kitarat eivät vaihdu banjoihin, mutta soundeja kokeillaan entistä innokkaammin. Laulukielen vaihto ei ole suunnitelmissa ainakaan vielä.

Stam1na Jurassic Rockissa viime viikonloppuna. // Kuva: Antti Halinen

Reilu vuosi sitten julkaistun Viimeinen Atlantis -levyn seuraajan työstäminen alkaa syyskuussa. Levyn tuottajaksi palkatun Joe Barresin meriittilista on näyttävä, raskaan musiikin fanille: Queens of the Stone Age, Kyuss, Fu Manchu, Tool, Wolfmother, Bad Religion, Skunk Anansie ja Tomahawk. Suomalaisista Barresi on tuottanut Apocalyptican viimeisimmän levyn. Eicca Toppinen on kertonut, että Apocalyptica halusi työskennellä Barresin kanssa nimenomaan tämän soundifriikkiyden takia.

- Se mitä oon kuullut miehen työmetodeista, niin joo, erilaisten soundien ja efektien perään hän on. Aluksi tehään kuulemma tehokkaasti pohjat ja sit kaivetaan jättimäinen laatikollinen efektipedaaleja ja ruvetaan vähän kokeilemaan, Hyrde kertoo.

Uusien soundien lisäksi äänityspaikat muuttuvat tulevan albumin teossa. Äänityksiä tehdään Hollolassa tunnetulla suomalaisstudiolla. Laulajakitaristin mukaan kyseessä on unelmien täyttymys.

- Ekaa kertaa tehdään jossain muualla kuin Imatralla. Tai no, viimeksi äänitettiin pohjat Lappeenrannassa ja laulettiin Lemillä. Nyt päästään muun muassa Petraxiin ekaa kertaa, mikä on mahtava kokemus. Sitten kun on vielä uus ja ei-suomalainen tuottajaherra siinä, niin täähän on äkkiseltään lemiläismuusikolle unelmien täyttymys. Pääsee tekemään amerikansoundia.

Kuuluisan yhdysvaltalaistuottajan palkkaaminen herättää tietenkin kysymyksen siitä, onko bändin suunnitelmissa myös vaihtaa laulukieli. Hyrde antaa salaperäisen vastauksen.

- Me jätettiin tällä kertaa tiedotuksessa paikkoja avoimeksi. Ei haluta vielä sen kummemmin kommentoida tämän levyn projekteista. Kyllä jotain uutta on tiedossa. Jos ei muuta niin saadaan hyvä kielikylpy, kun kuukauden verran puhutaan lähinnä englantia.

Tuottaja Joe Barresi on käynyt Stam1nan Tavastian keikalla, kun Apocalyptica toi miehen paikan päälle. Barresin kanssa vaihdettiin tuolloin muutama sana Stam1nan metalliväännöstä.

- Se tykkäsi meiningistä ja energiasta. Tuon luokan tuottaja ei lähde ihan jokaisen kelkkaan mukaan. Joku on sanonut joskus saksan kiertueella, että Stam1nassa yhdistyy hevikeikka ja stand up -komiikka. Kyllähän toi voi olla mielenkiintoisen riskaabeli yhdistelmä hänellekin. Plus, että ei oo varmaan aikaisemmin suomenkielistä laulantaa tuottanut.

Tämän lisäksi tuottajaa kiinnostivat keikan jälkeen muun muassa kitaristi Pekka "Pexi" Olkkosen käyttämät kitarankielet ja vahvistimen säädöt.

Uusi levy julkaistaan ensi vuonna.

Lähteet: YleX